perjantai 4. joulukuuta 2015

Tontun astrokalenteri 4.12.2015

Tonttu saa tonttuilla. Neljäs päivä kurkistellaan taivaalle ja sen sanomaa, samalla kun tutustutaan vanhan laatikon pohjalla oleviin vanhoihin joulupapereihinkin. Tämä kuva alla on muuten aika erikoinen. Näitä ei ole enää saatavilla monessakaan koulussa. Nimittäin tämä on se joulupussi, joka taisi olla viimeinen sellainen, jonka pojat saivat vielä ala-asteella pukilta. Se yleensä sisälsi joulupiparin ja jouluomenan. Surullista oli nähdä, että jotkut lapset vain tuhahtelivat, kun omasta lapsuudesta muistan sen valtavan ihanana juttuna. Kiitollisuus on hyvin verrannollinen olosuhteisiin.




Juno ja Venus yhtyneenä Vaa'assa 29 astetta! 
Kuinka hyvä taivaankappale-pari muistuttamassa meille kaikille rakkaasta ja turvallisesta ystävästä, avio-tai avopuolisosta siinä rinnalla! Juno on asteroidi, joka kertoo persoonan sitoutumisen tarpeen, kyvyn ja tavan. Nyt kun on kyseessä yleinen 'horoskooppi' eli tähtitaivas kaikille, niin tämä on tosi upea yhtymä. Kaikessa tässä sekosorrossa, kaikessa siinä mitä uskoa, mitä ei, mille puolelle asettuisi ja miten kohtaisi tätä muutosten vyyhtiä. Kun kaikki on niin outoa ja maailmaa murskaavaa. Tässä kaikessa nousee arvoon ja kunniaan se oma tuttu siinä lähellä. Eipä silti! Samalla se voi nostaa pintaan jotain hankalaakin. Kunnon riita voi remahtaa tupaan. Yleensä helpottava riitakin syntyy juuri sen läheisen kanssa. Jos lapsi purkautuu hankaluuksissa vanhemmilleen, on se vain sen merkki, että purkauksen uskaltaa tehdä kun turvalliset ihmiset löytyvät ympäriltä. Tarvitaan henkilö, joka pysyy rinnalla eikä jätä.

   Ainoastaan sydämellä näkee oikein,
Silmä ei näe olennaista.

ANTOINE DE SAINT-EXUPERY

2 kommenttia:

  1. Nyt piti oikein tarkistaa, että onko mullakin samanlainen pussi ja onhan se. Pussissa on hintatarra, jonka mukaan olen ostanut irtokarkkeja tässä pussissa joulukuussa 1996.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, siis sinäkin keräät jotakin hassua! Mukava kuulla!

      Poista

Olen iloinen kommenteista!