keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Mitähän uusi vuosi tuo tullessaan?

Elämä on ihmeellinen seikkailu, kun 'sen oikein oivaltaa' (Tapio Rautavaara)! Siellä se on ikkunan takana. Se on myös sitä sisällä.


Miksi sitten monen ihmisen rinta on täynnä murheita? Usein kannamme toisten murheita. Maailman murheita.

Otetaan uutena vuotena edes yksi sieltä pois ja vaihdetaan tilalle jotakin hyvää, vaikka maamme kauneus ja talven kauneus. Tai oma terve käsi. Tai että on sisävessa ja nesteet kulkevat.

Tämän kuvan kera HYVÄÄ UUTTA VUOTTA LUKIJOILLENI!

Minut kai on Luoja luonut eräänlaiseksi inhottavaksi ihmiseksi, joka kaivaa positiivista vaikka kiven kolosta ja ärsyttää silläkin muita. Tehtäväni?

Ei se positiivisuus ihan siitä synny. Se syntyy myös siitä, että katsoo suoraan 'pahaa silmiin' ja hyväksyy, että sitä on. Mutta hyväksynkö minä sen itselleni? Sallinko sen pelottaa itseni hengiltä? Tietoisuus on voimaa.

Moni ei arvaa kuinka synkkänä näen maailman menon ja ihmisen kohtalon. Olen syvimmältäni hyvinkin pessimistinen.

Mutta en anna sen leimata itseäni tänään, en varmaan huomennakaan, en ehkä elinaikanani. Minulla on lupa nauttia tämän elämän hyvistä asioista. Minulla on lupa rakentaa hyviä asioita. Minulla on lupa olla niin vahva ihminen kuin vain pystyn, niin hyvä kuin osaan. Mutta en usko siihen, että se mikä on hyvää minulle, olisi sitä myös toiselle. Toisilla on erilaiset asiat hyviä.  Toiselle voi se murheen taakkakin olla elämän sisältö. Sairauskin. On joskus todettu, että jos sairas tervehtyy, pelkää hän sitä uutta elämää. Aivan kuin ikuinen opiskelija pelkää asettaa itsensä työmarkkinoille.

Näen että totuus, hyvyys ja onni on jokaisella yksilöllinen. Kauneuskin. Rakkaudenkin käsitämme omalla tavallamme. Tähän syntyy usein ymmärtämättömyys toisiamme kohtaan. Ja negatiiviset tunteet. Pelkäämme toisten kulttuurien erillaisuutta. Sen sijaan voisimme jo hyväksyä saman kulttuurin erilaiset ihmiset, itsemme erilaisuuden. Olemme kaikki erilaisia, yksilöllisiä. Ehkä yritämme kaikin keinoin olla samanlaisia ja peitämme sen erilaisuuden. Että tulisimme hyväksytyksi. Ja petämme itseämme.

Mitäs jos lakkaisimme pettämästä itseämme?

En mahda mitään, että näin Uuden Vuoden Kynnyksellä pohdin vähän syvempiä. Ruusutarha näitäkin synnyttää. Ruusutarhan vierellä elää ihminen täydimmillään. Silloin kun itse ruusu lepää.

Ensi keväänä istutan jälleen uusia ruusuja tarhhaani. Sillä rikastutan elämääni.

Tähän vielä musiikiksi isäni Matti Tuhkalan Romanssifantasia. pianistiserkkuni Craig Johnsonin tulkitsemana ..kannattaa kuunnella!

5 kommenttia:

  1. Oivallinen ja syvällinen kirjoitus. Asioita on hyvä toisinaan katsella myös muiden näkökulmasta ja jonkun hyvinkin pessimistinen elämänote saa näkemään oman elämän arvokkuudet. Tällä hetkellä maailma on sellaisessa tilassa, että pienikin annos positiivisuutta on hyväksi.

    VastaaPoista
  2. No ny tuli viisaita sanoja oikken pali.
    Minusta ihmisen "myrkyttää" kattelisuus, minäitte ajattelu ja mustavalkoisuus..
    noin niinku yleisesti.
    Luonikast ja valoisaa seuraavaa vuotta ruusutarhalle ja puutarhurille!

    VastaaPoista
  3. Välillä pittää päästää tämäkin osa ittestä puhaltelemaan. Kiitos kun ymmärrätte!
    Olipas siellä hyvä ilma, mutta taivas pilvessä, joten revontulia ei näkynyt. Pelasimme rummikuppia naapurin kanssa ja kävin häntä saattelemassa, että sain vähän raitista ilmaa.

    VastaaPoista
  4. Viisaita kirjottelit, samoilla linjoilla täälläkin.
    Oikein iloista ja onnellista Uutta Vuotta siulle.

    VastaaPoista