Olen kuvannut täällä joitakin kenkiä. Tuon vielä esille parit kengät, joilla on oma tarinansa, ja joita en millään hennonnut heittää pois. Kengät ovat jotenkin aina astujansa näköisiä, astujalle elämäntärkeitä, astujan tietä ohjaavia ja osana tämän astujan 'eliöympäristöä' eli kehon jatketta siitä tärkeimmästä päästä.
Kuinkahan monella on tallessa ne pikkuisen ensimmäiset kengät!? Niitä minulla ei ole. Vai onko? Enhän tiedä kun en ole vielä joka kolkkaa päässyt järjestelemään.
Nämä kengät löysin aitasta.
Toiset kuuluvat miehelleni ja nähtävästi ovat ihan tehdastekosia, mutta kuvittelen ne puutarhani johonkin kolkkaan kuuluvaksi, johonkin sinne, missä saappaiden omistajakin asteli joka aamu tutulla tarkistuskierroksellaan tervehtimässä kukkia.
Toiset pikkukoppanat ovat siis niin liikuttavat, että kyllä nekin löytävät oman merkittävän käyttönsä vielä.
Niitä ovat monet pienet varpaat käyttäneet. Siskoni lapset Ruotsissa, siellä ne ovat ostettu joskus 40 vuotta sitten. En tarkalleen tiedä monellako lapsella ne siellä kulki jaloissa, toivottavasti hän kertonee, jos lukee tätä. Siellä kerran vieraillessa ne löytyivät vanhimman poikani jalkaan, ja mielellään hän niillä kopsutteli pihanurmia ja kallioita siellä ja myöhemmin kotonakin.
Ruotsissa siihen aikaan käytettiin tällaisia puukenkiä. Hollannikkaistahan ne ovat periytyneitä. En muista nimeä mitä niistä Ruotsissa käytettiin (jospa sisko kertoisi), mutta ne ovat kestäviksi tehty puupohjalla ja päällinen aitoa vankkaa nahkaa. En muista, että tällaiset Suomessa olisivat olleet niin suosittuja. Sittenhän on tulleet nämä muoviset Skrotsit (?), jotka eivät kopise, ja joita tykkään itsekin käyttää. Mutta eivät varmasti säilyne kylmissä aitoissa.
Eihän tiedä, jos joku pikkuinen nämä vanhat kopsukat vielä jalkaansa löytäisi, jos laitan ne verannalle esille.
Tämä oli nuoruusaikani yksi lemmikkikappaleita, en vain löytänyt Carolan versiota siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen kommenteista!