Tuli kuulkaas haahkanuntavapeitto. Minä sorruin luksukseen.
Seköhän se minut paransi. En tiedä. Mutta seuraavana aamuna lentsu oli poissa, eukalyptysvesi haihtunut aromakupista, ja jaksoin taas asioissa eteenpäin.
Silti hävetti eilinen vähäsen. Sorruin Jyskyn alennusmyyntiin. Mutta olin kai siinä mielentilassa, että tarvitsin hoitajaa. Se Jyskyn paras untuvapeitto sai nyt toimittaa hoitajan virkaa. Ja olin saanut parannusta eläketuloihini.
Minulla on hyvä sänky. Ja aivan ihana höyhentyyny. Koska tyyny oli niin mukava, päätin ostaa myös höyhenpeiton. Ostin ensin sen halvimman, eläkkeeni mukaisen. Ja miten siinä kävikään! Usein unessa havahduin, kun höyhenen kanta tuli esiin peitosta ja pisteli. Vedin ne sitä myöten ulos ja heittelin sänkyni viereen. Lattia alkoi näyttää kanalan alamaailmalta.
Siksi päädyin nyt luksukseen. Mieleni mukaiseen. Aika pöyheän näköinen?
Olen nukkunut monenlaisissa sängyissä ja vällyissä. Olen nukkunut viltin alla ja paksun painavan lumpputäkin ja hiostavien tekokuitusten peittojen alla. Olen nukkunut olkipatjalla, vanhalla kuhmuisella ja uudella tuoksuvalla, notkuvilla hetekoilla ja olen nukkunut maassa ja hietikolla ja kaiken maailman rötisköissä. Monella lailla olen nukkunut. Istallaan junissa, laivoissa, busseissa, henkilöautoissa...yksin, kaksittain, kolmittain kuin sillit purkissaan.
Mutta kerran nuorena Saksan maalla kansantanssifestivaaleilla saimme tanssitoverini kanssa haltuun talon isännän ja emännän sängyn. Siellä meidät majoitettiin koteihin. Ja voi mikä sänky se oli!!! Kaikki täyttä hanhenuntuvaa! Pyörimme, sukelsimme ja hypimme siinä höyhenpehmeydessä, kiljahtelimme ja tirskuimme nauttien moisesta ylellisyydestä.
Se jäi mieleen. Se ihana untuvainen olotila. Ja siksi halusin sen vielä kerran elämässäni kokea. Kun en ole edes allerginen eläimille. ’Olen sen arvoinen’…Hyi olkoon, kun olen kyllästynyt tuon kaltaisiin mainoksiin. Se ärsytyskö siinä myy ? Ehkä. En ole ostanut niitä tuotteita. Höyhenpeittoja ei mainosteta.
Kun taiteesta aloitin, niin esittelen tässä lisää yhden taiteilijan, valokuvataiteilijan. Tämä iso valokuva on siinä sänkyni vierellä minua muistuttamassa minusta itsestäni, että ei tätä elämää ole tarkoitettu murehdittavaksi.
Tämä on paras valokuva, mitä ikinä on minusta otettu. Tanssin siinä kotini vieraille suomalaista kansantanhua nimeltä Nuuskapolkka. Halusin näyttää heille iloista suomalaista tanhua. Ja kuvassa näytän 'pitkää nokkaa'. Kuvan on ottanut välimerenkansalainen (ihan oma rotu, joka on lyhyttä, vaaleaihoista ja sinisen mustat hiukset) Francoise Ranskasta, joka tuli ystäväni luo Suomeen erääksi jouluksi näkemään talvea ja vieraili meilläkin. Hän ihastui talveen, lämpimiin kodikkaisiin koteihimme ja tuli vielä toisenkin kerran. Silloin hänellä oli mukana tämä kaunis kuva, jota suuresti arvostan. Kunpa hän tietäisi sen. En ole sittemmin kuulut hänestä mitään.
Toivottavasti tämä suomalainen tanssi 'Nuuskapolkka' löytyy youtubesta... Eipäs löytynyt, vain Virossa tanssittuna, siitäkin vain alkupätkä, eivätkä he mene edes oikeaa polkkaa eivätkä halaa kunnolla. Mutta huomaan, että nuuskapolkkaa on tanssittu aika laajasti suomensukuisten kansojen keskuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen kommenteista!