Kantele Ruusutarhaan?

Nuo valkoiset merkit ovat a-sävelen merkkejä, jotta sormi löytäisi.

Minä pikkutyttösenä haaveilin kanteleensoitosta. Isäkin oli soitellut sellaista pikkupoikana. Silloin muut soittimet olivat syntiä, mutta ei kannel. Ei sillä toki saanut soittaa muuta kuin virsiä. Mutta tyttösnä huomasin, että kun isä näki kanteleen, niin kyllä sieltä polkat ja valssit löytyivät.

Kun olin vähän vanhempi, niin isäni ilmoitti, että hän tietää erään miehen, joka tekee kanteleita Kalajoella. Silloin ei juuri tehdastekoisia kanteleita ollut myynnissä. Minähän innostuin. Sain kanteleeni, käsintehdyn. En koskaan ole nähnyt niin isoja käsiä, kuin tällä tekijällä, Kalle Mehtälällä, oli. Ja niin siroa työnjälkeä teki.

Isä piti siihen aikaan työväenopistossa kanteleensoittokurssin. Siellä opin kuin opinkin sitä jotenkin soittamaan. Sitä olen pimputellut silloin tällöin, mutta pitkiä aikoja se on lojunut tuolla vintilläkin ja milloin missäkin.

Tällä kylällä on myös eräs joka tekee itse kanteleitaan, itse opiskellut sen soittamista ja vaikka mitä. Tämä Aila on joskus kuullut, että minullakin on kannel ja että olen sitä soitellut. Nyt hän halusi sen nähdä. 

Vein sen hänelle. Hän jopa tarjoitui virittämään sen, ja se ei olekaan mikään helppo homma. 32 kieltä!!

Hän antoi minulle nuottejakin kanteleen soittoon Hän antoi minulle myös hurjan haasteen. 

- Sitten kesällä soittelet sitä kannelta ruusutarhassasi kahvilavieraille. 

Olin hurjan onnellinen hyvästä viritystyöstä ja nuoteistakin, mutta en tiedä miten haasteeseen suhtautua.

Mutta nyt kun kantele on pölystä pyyhitty, viritetty ja makaa tuvan pöydällä, niin onhan siihen mukava tarttua. Varon vain etteivät sormet tule rakkuloille. Korkeat kielet ovat aika teräviä.

Ei tiedä, vaikka kantele helisisikin ruusutarhassanikin joku kesä. Jos ei minulla, niin ainakin Aila on lupautunut joskus sinne laulujensa ja kanteleensa kanssa saapumaan. 

Varmasti ruusut siitä tykkäisivät! Ja kahvilavieraatkin.

Tässä Aila laulaa ja säestää itseään kanteleella, youtubessa sekin.