Vaarallista

Huomasin tänä aamuna liikkeelle lähtiessäni, että vaara uhkaa hyvin monelta taholta. 

Lukijani ovat varmaan huomanneet ehkä vähän ikävystyttävänkin fundeeraamiseni ja filosofointini, mutta en voi välttää, se on tapani toimia ja kirjoittaakin. Mikään sana ei ole yksioikoinen, varsinkaan laatusana. 'Vaarallisen' taustalla on aina haasteet, miten käytät järkeä, miten toimit ja mihin vedät rajat ja mihin sallit sen viedä mukanaan. Itse sen toimenpiteen valitsee. Ja kantaa seuraamukset.

Esimerkiksi katselen vähän pelokkaana noita raskaita jääpuikkoja katonharjalla ja varsinkin vanhan eteisen päällä. Ne johtunevat siitä, että sahanmuhat pohjoisen seiniltä ovat valuneet alas ja yläkatto falskaa. Ensi keväänä on pakko ryhtyä toimeen. Kyllä mittailin siinä nytkin kykyjäni, voimiani ja mietin mitä ja miten tehdä (Mars-Neitsyt). Kiipesin toki tikkaille pitkän kepin kanssa ja iskin lähimpiä jääpuikkoja rikki, mutta en kiivennyt eteisen katolle sentään.

Toinen juttu on lumipyry, joka rakentelee kinoksia teille ja varsinkin näille kapeille pienille kyläteille. Auraauto ei aina kulje omien menojen mukaan. Muistan kerran Linnalantien pään ajamiseni alkuaikoina. Siinä oli niin suuret nietokset tien yli, että jätin auton siihen, kävelin takaisin kotiin ja pyysin miestäni ajamaan auto isommalle tielle. Siinä kun pitää uskaltaa mennä tietyllä vauhdilla kinoksien yli päästäkseen läpi eikä auto ala heittelehtimään. Sittemmin olen oppinut ja rohkaistunut minäkin. Ei muuta kuin kaasua enemmän pohjaan ja ratti lujasti käteen. Monesti on tullut syvä helpotuksen huokaus. Kerran pahassa paikassa auto alkoi vipattamaan, olin varma että nyt mennään ojaan. Hetken mielijohteesta painoin kaasua, hellitin otteen ratista ja huusin. Kyytiläiset säikähtivät, että mitä temppuilin. Ja kas kummaa, auto pyyhkäisi kuin villi hevonen läpi kinosten ja jopa meni ihan suoraan. Hehheh! Temppuja niin (Jupiter-Jousimies).

Kuvassa nietoskoira pihaani vahtimassa, aivan selvästi! Puudeli?

Kun ajan kaupunkiin (nykyään ehkä kerran viikossa, matka edestakaisin kuitenkin n. 30 km) niin siellä on kaksi vaarallista paikkaa minulle. Toinen on kirjasto. Oli pakko mennä, kun lupasin työstää erästä Linnanraunion tutkielmaa. Mutta taas lähti poistokirjoja mukaani, nyt vanhoja lintuvideoita ja yksi satukirja.

Toinen paikka on Kirjakauppa!!! Vielä vaarallisempi. Minun piti mennä hakemaan sieltä vain tuo Ihmisiä laivojen kaupungista, Eero Sovelius-Sovion kirja, koska olen siis aina ollut hulluna historiaan, varsinkin kotikaupunki. Tietäähän sen jo, että olen hulluna myös puutarhan hoitoon. Joten tarttui taas kirja käteeni alennusmyynnistä; Taitava Puutarhuri, Rea Peltola ja Vesa Koivu. Varmaan puutarhan ystäville tuttu. Ja vähän muutakin.....oikeastaan löysin vihdoinkin hyvää piirustuspaperia...ja vähän muutakin. En kehtaa enää. Mutta kun lausahdin myyjien tiskillä, että 'näinhän siinä kävi', purskahtivat myyjät iloiseen nauruun. Näkivät kantamukseni.

Ups, ups, vaarat ovat haasteita. Sieltä oppii tuntemaan itseään miten toimii, eli Mars-planeettahan se siellä. 

Itsehillintää löytyy, mutta ei tarpeeksi. 

Jälleen uusi ääni; Selma, Yöllä satoi lunta