Valkoisen ruusun ikävää

Pumpulilumi pienoisen ruusutarhani peittona kimmeltää jo tuhansissa auringontähdissä päivittäin.

Katselen sitä hyvillä mielin pää kallellaan.

Vaikka kylmän pohjoisen viiman iskiessä mieleeni iskee myös epäluulo koko ruusutarhaani kohtaan. Entä jos ne eivät keväällä herääkään. Jos olen tehnyt jotakin väärin? Jos en ole kaivanut kuoppaa liian syvälle? Jos en ole salaojittanut tarpeeksi.

Hyi, hyi! Pois hyiset hyhmät ajatuksistakin!

Lueskelin tuossa taas Ruotsissa löytämääni kirjaa Valkoisista puutarhoista. Voi ihana! Ymmärrän hyvin, kuinka kauniisti juuri valkoinen väri loistaa kesäöiden hämärissä! Eihän silloin malttaisi nukkua ollenkaan! Siellähän sitä vain vaeltelis, ja sieraimet värähtelis varsinkin juhannusruusun hennossa tuoksussa. Ehkä hyttysillä sittenkin oma tehtävänsä. Kyllä ne viimeistään häätää yökukkujan nukkumaan sisätiloihin.

Mutta kovasti olen miettinyt noita puutarhan ’huoneita’. Nyt kun olen aloittanut vähän villisti ilman suunnitelmia, niin en halua paljoa mitään muuttelemaan. Mutta peltoa on! Ja suuri rivi vehmasta juhannusruusuakin. Tosin istutin keltaisen päivänliljan kellumaan sen siimekseen suunnittelemani grillipaikan taakse. Mutta keltainen kultaa valkoista, eivätkä ne kuki yhtä aikaa. Jos saisi sinne väliin kuminat kukkimaan, jota siinä edessä ihan villinäkin kasvaakin, tuhti ja pysty kasvi sekin. Ja mukana voisi olla ojakärsämöä, jota sitäkin villinä pihallani kasvaa. Siirtelisin sitä joukkoon. Ne kasvaisivat syssymmällä, kun pimpinella jo punertaa.

Ja minulla on yksi valkoinen syreeni, jonka olen ajatellut siirtää…pitäiskö ostaa kaveriksi toinenkin?

Voi tätä kevään odotusta!!

Todella kaunista musiikkia viulun ja pianon kera, My white rose!