Ystäväni flamencokengät

Ei sovi aliarvioida aina esineitäkään, vaikka olisi kuinka henkinen tai epämaterialistinen. Kuinka tulisimme toimeen ilman silmälaseja, sydäntahdistinta, implantteja, tukirautoja yms.! Nehän ovat osa kehoa. Tunteiden kautta sidomme myös esineitä itseemme.

Joskus rakkaan esineen voi unohtaa aivan kuin ystävänkin joksikin aikaa. Yksi päivä huomaa kaipaavansa sitä, tarvitsevansa sitä. Silloin kaivaa vaikka talon nurkat myllerismalleris löytääkseen sen.

 

Tällaisia tunteita koin vanhoihin flamencokenkiini. Olen toki harjoitellut askeleita sukkasillani, mutta huomaan, ettei sillä ole nilkkoihin samaa tehoa kuin kengät jalassa. Onneksi löysin kengät ilman suurempia tonkimisia. Ne ovat aina roikkuneet kenkäpussissaan vintin varastohuoneen naulakossa. Kirjoitin tästä harrastuksesta vähän jo aikaisemminkin 'mustalaisruusussa'.

Sain ne aikoinaan tilaamalla Helsingistä. Ehdin silloin jo tuskastua, kun minun kenkäkokoa ei löytynyt eikä tilaamalla Espanjasta saapunut, ja jouduin harjoittelemaan flamenconaputuksia vanhoilla tanssikengilläni, jotka eivät sopineet hommaan alkuunkaan. Eikä niistä kuulunut ääntä! Vihdoin myyjäkin tuskastui liikkeessään, lähetti minulle harjoituskenkien tilalle kengät, jotka olivat paremmat, ammattilaisten, olleet mallikenkinä. Sain ne harjoituskenkien hintaan. Kyllä olin iloinen! Pikkuisen ne olivat varpaista isot, mutta tukin sinne pumpulia ja hyvä tuli. Niillä hakkasin lattiaa noin neljä vuotta. Se loppui opettajan muuttaessa toiselle paikkakunnalle. Harmi! Vaikka ei minusta ressusta enää mitään flamencotanssijaa tullut. Sekosin aina askeleissa, unohdin kädet ja ryhti oli mitä oli, niskassa jo vanhuuden kyhmy. Olin kuitenkin onnellinen kokemastani.

Nyt taon askeleita ja nostelen käsiä aivan sen vuoksi, että vetoinen tupani kylmettää niveliä ja jo viidentoista minuutin liikkeet vanhan video-opetuksen (jonka sain aikoinani lahjaksi Kaarinalta, kiitos) ohjaamana tekee tosi hyvää. Joten nuo rakkaat kenkäni auttavat pysymään minua kunnossa ja lämpimänä. TV:n eteen olen laittanut vanhan muovimaton. Toivon vain, ettei puulattia sittenkin tule kuopalle. Myös luustolle tekee hyvää tuollainen nopea koputus. Vahvistaa.

Ja kuntoa tarvitsen ensi kesän ruusutarhaani varten. Näinhän se on. Jos on pienikin päämäärä, intohimo, johon kerätä energiaa ja ajatusta, niin se synnyttää sivussa monta muuta hyvää asiaa ja vointi on parempi. Lähteekö siis kaikki päämäärätietoisuudesta? Elämän kulku?

Ostin silloisen intohimoni puuskassa myös tämän kauniin kirjan. Sieltä poimin nyt erään flamencolaulun, joka on tarkoitettu nuorelle morsiamelle, mutta voin sen helposti tulkita myös tämän hetkiseenkin elämääni.

En un prado verde                                   Vihreälle niitylle

Tendi mi panuelo                               Levitin liinani

salieron des rosas                                   siihen ilmestyi kolme ruusua

como tres luceros.                               kuin kolme tähteä.

Guarda lo que es bueno                              Varjele sitä hyvää, mikä sinulla on

y te a companará                          ja se kulkee kanssasi

porque si no lo guardas                          sillä jos et sitä varjele

sola te verás.                                                                  yksin jäät.

Voi kun tuo espanjankieli on kaunista! Yhtä tärkeää merkkiä en osannut koneellani käyttää.

Tämä runo kuuluu alboreá-(=aamunkoitto)lauluihin ja rytmiin, jossa ylistetään esim. morsiamen koskemattomuutta. Minun ruusutarhani on vielä tällainen…