sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Valkoinen ruusu giljotiinin alla



Valkoisella on puhtauden symboli. Ruusun okaalla on syvälle pistävän haavan symboli.

Jos selaa ja etsii valkoisen ruusun symboliikkaa netistä, ei voi olla kohtaamatta sisaruksia Hans ja Sophie Scholl,  jotka näkivät sen mitä Saksassa sodan aikana tapahtui, eivät sitä hyväksyneet eivätkä voineet sitä hiljaa sivusta katsoa, vaan toimivat. Ja tällaisena paukkupakkasten päivänä tämä tarina on ihan pakko tulla mukaan ruusuisille sivuilleni muistuttamaan taas siitä mitä historiaa ruusun taakse voi kätkeytyä.

Schollin sisarukset päätyivät giljotiinin alle hyvin surullisella tavalla ja jättivät jälkeensä muiston, josta puhutaan vielä tänäkin päivänä. Se on haava Saksan historiassa järkyttävällä, mutta myös kauniilla tavalla. Minulla nousee iho kananlihalle, kun sitä luen. Sillä kaikki alkoi nuoruuden innolla ja vilpittömyydellä, kunnes kapinamieli kasvoi ja muuttui vilkkaaksi vastarintaliikkeeksi.

Jo Hansin ja Sophien isä näki Hitlerin nousun uhkana ja oli pettynyt kun omat lapset liittyivät natsismin nuorisojärjestöön. Hans oli ensin innoissaan, mutta Sophie mietti jo pian kuinka järjetöntä oli raskaissa vaatteissa marssiminen ja lipun kunnioittaminen. Lisäksi hän ihmetteli miksi hänen juutalaiset ystävänsä eivät siihen päässeet. Hans huomasi pian myös, että järjestöstä puuttui järkevä ja avoin keskustelu ja pettyi. Hans siirtyikin aivan toisenlaiseen järjestöön ja joutui Gestapon tarkkailun alaiseksi.

Sisarukset löysivät pian samoin ajattelevia opiskelijoita, joiden kanssa he perustivat Valkoinen Ruusu- nimisen liikkeen. He alkoivat pian jakaa lehtisiä toiminnastaan ja lisää nuoria tuli mukaan. Nuorten silmät aukenivat yhä enemmän näkemään natsismin ideologian epäoikeudenmukaisuutta ja raakuutta, jota ei voineet hyväksyä. Mutta kuten tiedämme, avoin vastarinta ei kestänyt natsismin otteessa. Vastarintaliikkeessä vastustettiin myös saksalaisten sotilaiden mieletöntä syöksemistä sodan ’miinäkentille’. Tässä suora lainaus tältä Panu Moilasen nettisivustolta.

”18.2.1943, ilmestyi Valkoisen Ruusun viimeiseksi jäänyt, erityisesti opiskelijoille suunnattu lentolehtinen, jossa arvosteltiin jyrkästi Hitlerin Stalingradin tragediaan johtaneita päätöksiä. "Miestemme Stalingradissa kärsimä tappio on musertanut kansamme. Ensimmäisen maailmansodan korpraalin nerokas strategia on mielettömällä ja vastuuttomalla tavalla syössyt kolmesataakolmekymmenätuhatta saksalaista miestä kuolemaan ja kadotukseen. Johtajamme, kiitämme Sinua!" (Valkoisen Ruusun viimeisestä lentolehtisestä.)”

Sophie, Hans ja Christopher Probst vangittiin. Oikeudenkäynnissä heidät tuomittiin teloitettavaksi maan petturuudesta. Vielä samana iltana tuomio pantiin käytäntöön. Pian tämän jälkeen vangittiin 80 muuta Valkoisen ruusun piirissä toimivaa ihmistä. Kolme heistä sai kuolemantuomion, muut vankilatuomion, jotkut jopa elinkautisen.


Sodan aikana nämä nuoret olivat halveksittuja maanpettureita. Tänä päivänä he ovat kansallissankareita. Mm. Munchenin yliopiston edessä oleva aukio kantaa Schollin sisarusten nimeä.

Ruusussa on ihana kauneus ja puhtaus. Mutta aina jonnekin osuu terävä piikki, jonka vuoksi vuodatetaan verta. Valkoisen Ruusun piikki osui silloin saksalaiseen yhteiskuntaan.

Tässä pianomusiikin säestyksellä kuvavideo Valkoisen ruusun jäsenistä

2 kommenttia:

  1. Voi noita kamalia aikoja. Olimme 35-vuotis- häämatkalla, viisi vuotta sitten, Krakovassa ja pääkohteena retkistä oli tietenkin Auschwitz ja Bergen Belsen. Karmaisevaa. Järkyttävää. Opaskin itki kertoessaan meille tarinoita, mutta voitko uskoa: Muutama suomalainen, kai jostakin aikuiskoulutuksesta, naureskeli ja vitsaili humalassa tonttulakki päässä kaiken aikaa! Yksi nainen jopa pissasi housuunsa ja istui sitten märissä vaatteissa bussissa tulomatkalla hihitellen. Opas kielsi heitä useita kertoja, myös tupakoinnista - ei apua. Kaikki tiet sillä alueella oli tehty poltettujen tuhkasta ja siksi ikäänkuin hautoja. Tumppeja ei saanut heitellä sinne ja piti olla muutenkin hissukseen ja kunnioittavasti. Olisin halunnut vajota maan alle...olinhan minäkin suomalainen. Hävetti koko kansakunnan puolesta.

    VastaaPoista
  2. Näin meistä kaikista löytyy se heikkous ja viisaus. Ei yksin kansakuntaa voi tuomita, kuten usein suomalaisetkin tuomitsevat jo 'saksalaisuuden'. Ja muistanpas sellaisenkin tapauksen, kun Ruotsissa ajettiin emäntäni kanssa ja tiellä oli liftari. Auto pysäytettiin ja liftari ilahtui. Emäntäni näki jonkin lapun joka ilmoitti liftarin olevan saksalaisen. Ovi paukahti kiinni hänen edessään ja emäntäni kirosi, ettei sellaisia ota kyytiin. Vaikka hän oli Ruotsiin muuttaneiden ulkomaalaisten ruotsinkielenopettaja.

    Olin kauhuissani, sillä en ymmärrä tuollaista. Ehkä hänenkin puolesta anteeksi pyydellen toin sitten kerran kaksi kylmissään telttailevaa saksalaispoikaa meille illalliselle ja saunaan. Kyllä olivat onnellisia!

    Ihminen on sama, olkoonpa hän syntynyt missä tahansa ja mitä uskontoa oppinut kantamaan! Tämä on minun ihmisnäkemykseni.

    VastaaPoista