Kesäkahvilavieraani ovat usein kyselleet miten lannoitan ruusujani. Olen näissä vastauksissa ollut vähän empivä. Toki olen osannut 'kiertää' kysymyksen sillä, että en ole asiantuntija eikä omaa vielä paljoa kokemuksiakaan, mutta olen kertonut sen mitä itse olen tehnyt. En siis juurikaan ole lannoittanut, mitä istuttaessa laittanut mukaan kompostia, vähän kanankakkaa ja mitä on sattunut käsillä olemaan, esim. tuhkaa ja hiekkaa. Olen myös kertonut, että se riippuu maalajista ja ruusulajista. Olen myös vihjaissut, että googlettamalla löytyy monenlaista ohjetta. Niinpä. Usein liiankin monenlaista, kuten moni on huomannut.
Epätietoisuuteeni on nyt löytynyt mukava apu, kun liityin kanadalaisten ruusujen koeviljelykseen niiden talvenkestävyydessä. Ehkä myös osaltaan siksi, että nyt on pitänyt keskittyä johonkin enemmän, eikä toheltaa kuin parahin 'tonttu'. Kanadalaiset ruusut luokitellaan kuitenkin jalompien ruusujen sarjaan jo sen puolesta, että ne ovat uudempia lajeja ja usein niiden kasvuolosuhteet vyöhykkeessä on määritelty eteläosaan Suomea.
Tässä linkki näiden hoitamiseen.. Em. ohje varmaan pätee siis muihinkin arempiin ruusuihin.
Tässä ryhmässä keskustellessa tuli esiin puutteelliset tietoni ja eräs osanottajista kiiruhti asiaa selventämään. Tässä Jorma Koskisen yleispätetät ohjeet tavallisimmille pensasruusuille tiivistettynä itselleni muistutuksena ja kauniina pakettina myös blogiystävilleni. Suurkiitos hänelle!
”Aikaisempi
juttuni ruusuryhmien suhteellisista kokonaisravinnetarpeista poiki
yhteydenottoja ja jatkotiedusteluita. Ruusuthan imevät ravinteita
maaperästä koko ajan, täysin ilman lannoitustakin.
Aivan yhtä
tärkeää kuin osata lannoittaa riittävästi niitä ruusuja, jotka
sitä tarvitsevat (kuten kokeemme kanadalaiset), on tietää mitä
ruusuja ei pidä lannoittaa. Vaikka tämä asia ei suoranaisesti
liity tähän meidän kokeeseen, kasvattavat useimmat meistä myös
muita ruusuja. Siksi seuraavassa ruusuja, joita ei pidä
juurikaan lannoitella. Tähän lannoitusryhmä 1:een kuuluu paljon
lajikkeita, joita ei tavallisessa tai köyhässäkään maaperässä
tarvitse lannoittaa edes joka vuosi. Ne tarvitsevat hyvin vähän
ravinteita. Lannoitteeksi parhaita ovat vain luonnonainekset kuten
ruohosilppu, muu mädäntyvä kateaines ja tuhka. Paras lannoite
ryhmälle on komposti, mutta sitäkään ei tarvitse lisätä kuin
korkeintaan joka kolmas vuosi. Luonnonlannoitteita kuten kanan- ja
hevosenkakkarakeita voi käyttää hyvin varovasti, puoli annosta
kolmivuosittain. Keinolannoitteita tälle ryhmälle ei suositella
ollenkaan, niistä on päinvastoin haittaa. Ryhmään kuuluvat:
1.
Ruusun luonnonlajit ja niiden lajikkeet. Näitä ovat
esimerkiksi Rosa majalis (aiemmincinnamomea)
metsäruusu ja sen lajikkeet 'Foecundissima' mökinruusu ja
'Tornionlaakso',Rosa dumalis orjanruusu, Rosa
glauca punalehtiruusu ja sen lajike 'Nova' sekä
luonnonlajien lähisukulaiset kuten
2.
Spinosissima-ryhmä, kerran kukkivat
tarhapimpinellaruusut kuten Rosa
spinosissima'Plena' juhannusruusu,
'Papula' papulanruusu, 'Poppius' suviruusu, 'Kiiminki', 'Linnanmäki'
jne.
3.
Harisonii-ryhmä, tarhaharisoninruusut
kuten 'Williams Double Yellow' viljaminkeltaruusu, 'Aurora', 'Maija
Hesperia';
4.
Foetida-ryhmä, persianruusut, mm.
'persiankeltaruusu' ja 'kapusiiniruusu';
5.
Blanda-ryhmä, blandaruusut, mm.
'Herttoniemi', 'Tarja Halonen' ja 'Toukoniitty';
6.
Löytöruusuista useat kuuluvat
tähän ryhmään samoin monet muut tarkemmin
luokittelemattomat kerran
kukkivat perinneruusumme, tuttuja
lajikkeita kuten 'Valamo', kirkonruusut jne.
7. Kerran
kukkivat Moyesii-ryhmän mandariiniruusut
ja kerran kukkivat Rubiginosa-ryhmäntarhaomenaruusut.
8. Jatkuvasti
kukkivista ainoastaan kurtturuusu Rosa
rugosa ja
tarhakurtturuusut kuuluvat samaan lannoitusryhmään silloin, kun
niitä kasvatetaan ilman leikkaamista esim. vapaasti kasvavina
aidanteina. Leikattuina ja hoidettuina kurtut hyötyvät
lannoituksesta.
Lannoitus ei
lisää näiden lajikkeiden kukintaa, koska ravinteet menevät
liialliseen versonkasvuun. Seuraavana vuonna kun lannoitettu verso
kukkii, korkeana, ohuena ja rentona se saattaa taipua kukkien
painosta kaarelle alas maahan. Näin käy usein, jos lannoittaa esim.
juhannusruusua. Typpilannoitus heikentää näiden ruusujen
talvenkestoa ja saattaa aiheuttaa härmää sekä alttiutta muille
taudeille. Ruusut eivät tarvitse PK-syyslannoitetta, koska niiden
luontainen vuosirytmi auttaa niitä talvilepoon. Tuhkasta (kalium ja
fosfori) muutaman vuoden välein sen sijaan ei ole haittaa, koska
tuhka luovuttaa ravinteensa hitaasti parin vuoden aikana.
Näiden
ryhmien ruusuilla on myös monta muuta tunnusomaista yhteispiirrettä.
- Suuri osa
viihtyy laihassa, jopa hiekkaisessa maaperässä, puolivarjossa, osa
jopa täysvarjossa.
- Jotkut
luonnonlajit ja tarhakurtturuusut viihtyvät myös hyvin savisessa
maassa.
- Ruusut
eivät yleensä tarvitse kastelua, edes voimakkaimpina hellejaksoina.
- Nämä
lähes hoitovapaat ruusut eivät myöskään pidä leikkaamisesta,
kurtturuusuja nro. 8 lukuun ottamatta. Muut ryhmän ruusut tekevät
nuppuja vain edelliskesän latvakasvun kärkiin. Ne eivät kykene
tuottamaan uusia kukkivia versoja rungon keskiosista. Keväällä
leikkaamalla saatetaan menettää koko sen vuoden kukinta. Pensaita
voi hyvin karsia ja muotoilla, mutta se on tehtävä kesällä,
kesä-heinäkuun vaihteessa tai heti kukinnan jälkeen, jolloin ruusu
ehtii kasvattaa uusia versoja seuraavaa kesää varten eikä
kukintarytmi häiriinny.
Huom.
Tähän ryhmään eivät kuulu Lannoitusryhmä 2:en ns. vanhat
pensasruusut kuten ranskan-, damaskon-, neidon-, sammal- ja
kartanoruusut eivätkä kerran kukkivat köynnösruusut, jotka
voidakseen hyvin tarvitsevat silloin tällöin varovaista
lisälannoitusta ja hyötyvät myös PK-syyslannoitteesta,
perusparannetusta maaperästä ja leikkaamisesta. (Jorma Koskinen)"
Siis kaiken tämän ohjeen perusteella voin kallistua siihen perusajatukseen, että ruusut eivät tarvitse paljoa hoitoa, kuten moni pelkää. Jos ne on istutettu alunperin niin, että pääsee juuriston ympäristön pitämään puhtaana mm. ruohonleikkurilla tai trimmerillä. voi sekä ruusu että sen hoitaja hyvin ilman suurempia huolia. Ymmärtäisin, että ruusujen ainoa ongelma on tilan puute, sillä ruusupensas kasvaessaan vie aika suuren alueen eikä sitä ole hyvä istuttaa esim. perennapenkin keskelle. Itse olen käyttänyt hyväkseni monipuolisen tilavan pihamaani, jossa on esim. yksityinen paikka monellekin ruusupensaalle ja vanha kesannolla monta vuotta oleva perunamaa, jonne olen istuttanut mm. pimpinellarivistön ja rugosaryhmän.
Onni on kukoistanut ilman keinolannoitusta ja jopa Ilo, vaikka sen isä onkin kanadalaisittain aatelisempaa sukua. Äiti on kuitenkin Kempeleen Kaunotar, joka on tottunut köyhiin ja kylmiin olosuhteisiin Pohjolassa ja on sitkeä kuin mikä! Tytär on perinnyt siis äitinsä geenejä.
|
Onni, löytöruusu Rovaniemeltä |
|
Ilo, suomalaista jalostustyötä |
Vaikka en koskaan tosiaan luvannut edesmenneelli ukkokullalle ruusutarhaa, niin muistona hänelle ruusutarhani kuitenkin syntyy pikkuhiljaa. Tätä voisi kuitenkin lauleskella: