Jotakin parempaa vuodelle 2013!

Tarkoitan sillä 'paremmalla' kunnon kohentamista, ilon löytämistä ja idearikkautta lisää! Se taitaa vähän olla itsestä kiinni, mutta voi koitua muidenkin hyväksi. Näin haastan kaikki mukaan parempaan vuoteen!

Viime vuoteni kohokohtia oli tietenkin Ruusumuorin roolini kahvilayrittäjänä (Oma blogi). Sen puitteissa koin monta elämystä, suurimpana ehkä naapureiden ja kyläläisten myötävaikutuksen. En ollut osannut varautua sellaiseen.

Kahvilani oli pienessä vilja-aitassa

Noista hevosista enemmän tässä linkissä.

Toinen juttu oli talon kunnostaminen. Se oli revittynä ruman näköinen vielä viime kesän kahvilavieraittenkin kummasteltavana, mutta nyt siinä on uusi vuoraus ja laudoitus. Tupa tuntuu paljon lämpimämmältä.  Uusi eteinen vielä on ikkunoita ja ovea vailla, kuten myös etupiha vaatii kunnostamista. Enää ei tarvitse kuitenkaan  pelätä, että  eteinen niskaan romahtaisi.

Portaikolla Veikon tekemä varsiluuta ja Majuri siinä vahdissa. Kottikärryillä kärrään puita.

Kolmas juttu on kaksi pientä kissaani, Ruusa ja Majuri, joista kesän kuluessa kasvoi ihastuttavan ihmisläheisiä veijareita ja ovat kotiutuneet olotilaani todella hyvin. Heistäkin blogi Muorinkissat.

Neljäs hyvä juttu oli yrittäjäkurssi HYPYT, jossa tapasin mukavia ihmisiä. Sen puitteissa opiskelen vieläkin.

Ja edelleen opiskelen astrologiaa, jota pähkäilyä voi lukea blogissani Marsinkyydis. Se vaan on niin mielenkiintoista, mutta tutkin tällä hetkellä melkeinpä omia transiittejani.

Tein kissojen kanssa pihaa luodessani pienen lumilyhdyn ja sytyttelin kynttilöitä ulkoeteisen ikkunalaudalle

Uutta Vuotta sillä toivotan tervetulleeksi!

Naapurikylän mies Perttu Mathlin laulaa kauniisti Pienestä jouluenkelistä. Toivon, että he yhä ovat mukanamme!

Tuohelan väki!

Jotta tonttu ei aivan sotkeudu ruusuista ja astrologiasta tehtyyn soppaansa, niin on pakko kertoa lukijoille tästä kirjasta. Ajatella, että joku keksii tällaistakin; tehdä Tuohelan väkeä puun kaarnasta.

Minulla nimittäin tuli hätä kirjastoon lauantaina, kun kuulin, että se remontin vuoksi suljetaan n. kolmeksi kuukaudeksi. Otin kirjastokorin täyteen kaikenlaista; romaaneja, taidekirjoja ja musiikkia. Tuohelan väen kirjaa katselin tuossa iltateellä istuessani.

Kirjoittajaksi mainitaan Risto Pelkonen, ja kirja on painettu Maahenki-nimisessä kustantamossa. Sen sivuilla seikkailevat tosi silmiä hivelevät otukset. Koko homma näyttää ihan mystiseltä. 

Tämä Risto Pelkonen on eläkkeellä oleva arkkiatri ja terveysasiantuntija... ja kansantaiteilija. 

Viime aikoina olen huomannut, ettei mikään liikuta minua niin syvästi kuin ihmisen luovuus ja rohkeat ilmaisutavat. Ne saavat minut puhkeamaan ilon kyyneliin. Sieluni janoaa tällaisia kokemuksia, kuten tämä pieni kirjanen nytkin kädessäni.

Ajatella, että mies löytää rannalta myrskyn jäljiltä paksuja kaarnan paloja, laittaa ne reppuunsa ja vie varastoon odottamaan jotakin. Kunnes hän tarttui ajankuluksi puukkoonsa ja niiden kaarnapalojen kanssa istumaan pihamaapölkylle. Näin luotiin Tuohelan väki. 

Tottakai siihen ilmestyivät mukaan muutkin, nimen omaan lastenlapset mielikuvineen, jotka varmaan herättivät henkiin nuo pienet kaarnahahmot. Kirjan valokuvaaja tuo heidän tarinansa esiin luonon helmasta. Tosin Pelkonen on ollut hahmojensa kanssa mukana useissa näyttelyissä mm. Saksassa pidetyssä Toinen näyttely Neuhardenbergin linnassa ja viimeiseksi on ollut mukana Mäntyharjun Linkkumyllyn ITE-taiteen näyttelyssä 2009. Minulla vain ei ole ennen osunut silmiin tällainen taide. Hurmaavaa!!

Miltähän tuo pikkukansa näyttäisikään tuolla ruusupuskien joukossa?! Voi jukra!

Mutta kun pengoin vähän tietoja Risto Pelkosesta, niin löysin tosi painavaa tekstiä hänen huuliltaan terveydenhuollon arvoista! Ihan hyvä kuunnella näitä asioita, jos on aikaa.

Miksi juuri Ruusu 2 ?

Minulla tulee pian kaksi vuotta siitä, kun sain päähäni alkaa möyrimään pihaani ja vanhaa perunamaata uuteen uskoon 'ruusutarhaksi'. Ruusutarha on aivan suureellinen nimi vieläkin, mutta siinä on symbolina kasvun mahdollisuus, kauneuden mahdollisuus, unelmien mahdollisuus ja itse sen mystiikka. Olen lieventänyt 'tarha'-utopiaani lisäämällä eteen 'metsätonttu'. Koska se minä olen. Metsissä viihtyvä, siellä kuljeksiva, vähän ilmoja tähyilevä 'tonttu'. Tuolla Tontulle on helppoa antaa virheet anteeksi ja nauraa sen tekemisille.

Mutta en koskaan olisi arvannut, mihin tuo idea minua vie. Enkä koskaan olisi arvannut, että yhä tätä blogiani kirjoittelen. Ihmeekseni huomaan, että minussa on tuo pitkäjänteisyys ja sinni kehittynyt kummasti. 

Eikä mieleenikään olisi tullut sellainen ajatus, että tuo RUUSU kaikessa laajuudessaan todella on hoitanut minua. Eikä vain minua, vaan siinä sivussa paljon jotakin muutakin. Se on kuin Fenix-linnun lailla puhkonut ylös routineesta maasta, kurkottanut aurinkoa ja ravisutellut kaikkea jähmeää arkea, suorastaan ottanut siipiensä suojaan koko paikan tässä. Siinä sylissä on ollut hurjan hyvä olla. Se ei polta, ei pistä, ei vaadi... vain energisoi.

Kaksi vuotta sitten kirjoittelin tuolla ensimmäisessä blogissani 'Miksi juuri Ruusu?' ..." kontakti ruusuun on enemmän kontaktia rakkaisiin ihmisiin ja heidän ruusumieliinsä, ruususydämiinsä. Se ruusunvarren pituinen matka, jossa on aina oma herkkyytensä ja jännitteensä. Tavoitanko sitä ruususydäntä, sen herkkyyttä, osaanko tulla luo? Ruusu on minulle enemmän objekti  kuin oman sydämen nuppu."

Miten noin osasinkaan! Olen tuolla ruusutiellä vasta alkumatkalla. Aika pökkerössä tämän kahden kovan vuoden jälkeen. En ole vielä tavoittanut 'ruususydäntä', myönnän. Mutta jatkan matkaa. 

On tämä kyllä aivan hullua hommaa!!! Välillä se naurattaa ja ihmettyttää.

Laitan tähän ruusublogini/ruusutarhani syntymäkartan, jossa näkyy 9.1.päivän transiitit. Sitä tutkailen. Missä Ruusutarhani kulkee, millaisessa säässä, millaisissa tunnelmissa just nyt. Laitan AP-kartan seuraavaksi, josta voi enemmän tutkailla tulevaakin vuotta.

Kuten alkukartasta voi huomata, on sen kaikki planeetat tuolla vasemmalla, eli kartan itsekeskeisellä jahkailualueella. Ja päiväkirjamaista blogiahan siitä olen kirjoitellut. Kun laitan seuraavaksi Ap-kartan, on sen ilme aivan muuttunut. 

Kahdessa vuodessa on kartallani jotakin tapahtunutkin. Mars-Kauriin aikana on ollut Marsin paluu, jota en ole huomannutkaan. Ja sen myötä on purkautunut esiin uusia ideoita, monenlaista toimintaa alulle on tullut laitettua. Mm. paluun ajankohtana liityin kyläyhdistykseen ja sitä myöten virisi monta uutta asiaa ruusutarhnikin ympärille. Nyt on Mars kulkemassa kiinni Rosenkavaljer-asteroidia, joten en ihmettele yhtään, jos tulisi esiin aivan yllättäviä kontakteja. Tällä hetkellä Mars on yhtymässä onnenpisteeseeni! Mitähän se meinannee? Rosengard-asteroidi ja itse Rosakin ovat kulkemassa peräkanaa tuolla Skorpionissa ja saavuttavat ehkä keväällä työnakselia. Ruusutarhassa töitä riittänee! Horus ja Venus siellä kimpassa ovat kohtaamassa pian Ascendenttia. Mietinkö enemmänkin koko blogin ja tarhan arvoja uudemman kerran?

Enpäs nyt muuta tuosta lukea taida...

Joulun jälkeen...

Kiitollisena tässä ajattelen jouluani!

Ainoa joulukukkani, lahjaksi tuodut tulppaanit

Koska jouluaattoa ei nyt vietettykään kotonani, jätin erään kauniin kuusen kaadon seuraavaan jouluun ja noukin vain pienen raippanan eteiseen vähän kuin symboliksi. Kissat eivät osanneet surra tuon elämyksen puutetta, sillä pelkään, että sisäkuusi olisi joutunut rankan tutkimisen kohteeksi.

Suurin ilo oli katsella pojantyttären silmiä ja tasajalkapomppimista. Melkein kolmivuotiaana hän jo ymmärsi paljonkin joulun merkityksestä: -Pukki toi niiiin paljon lahjoja, sanoi hän käsiään levitellen ihmetyksestä. 

Mutta ei tohtinut laulaa pukille saatikka syliin mennä tai kättä antaa. Hui!

Syvä ja hiljainen onni syntyy kuitenkin, kun perhe on koolla, kun sai kuunnella ja katsella heidän elämäänsä, olla mukana.

Kiitollisuus siitä, että jostakin rankoista vuosista on selvitty. Jokainen.

Hauskin ja hyvin varteenotettava lahja muiden joukosta oli tämä kissa. Liitutaulu johon voin muistutukset kirjoitella. Sisko kylläkin tuumi, että Ruusumuorin kahvilaan se on tarkoitettu. Luulen, että se on hyvä jo tässä tuvassani arkipäivän menoista muistuttamassa.

 Ja joululahjako tämäkin: Kuvien siirto suoraan tiedostostani toimii taas!!!!

Kuunneltiin pojan kanssa monenlaista musiikkia. Tässä Simple Man, Lynyrd Skynyrd, ei hassumpaa.

Joulutervehdys kaikille!

Metsätonttu toivottaa Hyvää Joulumieltä lukijoilleen!

Jätän joulukalenterini tuohon 22. päivään, kun se on niin hyvä numero ja keskityn joulunviettoon.

Olen aina ihastellut kortteja ja niitä olen lapsuudesta asti keräillyt ja väliin lahjoittanut niitä kerääjille. Jotkut keräävät juuri tietyn tekijöiden kortteja tai tiettyjä aihekortteja.

Tässä varmaankin ihan vanhimpia saamiani joulukorttaja. 

Eiköhän heitetä jo arkihuolet!  

Joulukalenterin 22. päivä, Raafael ja numero 22

Joulukalenterin 22. päivä, Raafael ja numero 22

Tässä kuvassa ei ole mitään 22, mutta se kuvaa 'elämän pyörää', mikä on lähtenyt uuteen sykliin Maya-kalenterin mukaan. Se on käynnistynyt myös valoa kantavaksi eilisen talvipäivän seisauksen myötä.

Nyt jos koskaan joulunaluspäivinä kannattaa heittää unelma tuonne tähtitaivaalle ja lentosuukko perään. Sillä luku 22 pidetään numeroista voimakkaimpana numerologian pohjalta. Sitä kutsutaan jopa Mahtavaksi Rakentajaksi. Tällainen luku tekee unelmista totta eli sen energia luo menestyksen mahdollisuuden.

Oikein hyvä luku tuon merkittävän päivän jälkeen 21.12, jolloin minullakin meni päivä häähumussa. Jäi tämänkin päivän kalenteri rakentamatta. Kun se maailma ei sitten loppunutkaan, niin on hyvä kokeilla tämän päivän onnen numeroa ja alkaa rakentaa päämääriä, tavoitteita ja unelmia. Puhkaistaan ideat eloon ja uskotaan omaan luovuuteen ja hengen rikkauteen.

Sanotaan, että luku 22 pitää sisällään luvun 11 eli sen inspiraation ja 2+2 joka tekee 4, lisää siihen käytännöllisyyttä ja maanläheisyyttä. Jos 4 oli rajallinen luku, niin 22 on rajoittamaton, mutta kurinalainen.

Eli mietipä hetki tulevaa, mitä voisit siihen satsata. Minä olen jo valmiiksi miettinyt ja iloitsin tuon luvun sisällöstä. Onnellisia ne hääparit, joita vihittiin eilen ja jotka heräsivät tällaiseen päivään. Hyvä aloittaa yhteinen vaellus.

Olisikin mukava tietää heitä, jotka ovat syntyneet 22. päivä jotakin kuuta, ovatko he eläneet onnellisten tähtien alla, saaneet ideansa kukkaan ja menestyneet. Sillä sellaisen numeron omistajann on syytä purkaa energiansa, muuten hän on kuin ’painekattila’, räjähtämispisteessä tai katkeroitunut ja hyvin turhautunut.

Kun luku 22 palvelee maailmaa käytännön tasolla toimien.

Sopinee niin hyvin tähän teemaan tuo Raafaelin nimi, joka on tietty hebreankielestä kotoisin ja tarkoittaa ’Jumala on parantanut’. Raamatussa nimetään myös yksi arkkienkeli Raafaelin mukaan.

En ole koskaan tavannut Raafael-nimistä miestä (jopa yhdellä naisellakin tämä nimi), mutta uskon enkeleihin.

Onnea siis kaikki Raafaelit!!

Joulun ihmemaa!

Joulukalenterin 21. päivä, Tuomas ja numero 3

Tuomaksen nimipäivä! Onnea kaikki Tuomaat, tunnenkin aika monta. Tuomaskin on niitä nimiä, jotka ovat palanneet sieltä vanhoilta ajoilta tähän päivään.

Tuttu sanonta: ’Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti sen pois viepi.’ Tuomaan päivä oli jo 1700-luvulla, ja aikoinaan se oli pyhäpäivä. Tuomas-nimi on kuulemma alun perin aramealaisesta (?) nimestä Thoma joka tarkoittaa kaksosta. Siitä on versonut nimet Thomas ja Tom. Onkohan Tommikin?

Etsin vintin laatikoista Tuomaan ristiäni. En löytänyt. Muistelen, että se meni ehkä niin huonoon kuntoon, että laitoin pois. Mutta kyllähän sekin on  käsityötaidon eräänlainen mestarinäyte silloin kun se on tosi siististi ja oikeanlaatuisesta puusta ja vinoneliöstä vuoltu. Nostan sen tähän wikipedian sivuilta, jos joku ei satu muistamaan minkälainen se on. Nimensähän se on saanut apostoli Tuomaan mukaan. Ristinä sen merkitys on karkottaa pahaa. Sen alkuperää ei oikein tunneta, mutta vanhimmat ristit kai kotoisin Turun saaristosta, mistä se on levinnyt 1930-luvulta lähtien Suomeen.

 Tuolta 3. päivän yhteisöllisestä hengestä otan tähän esiin ilo ja innostus.

Miksi ne ovat niin usein hukassa? Jokainen kuitenkin tietää, että jos on tapahtumassa jotakin yhteistä, se antaa kuin tulta jalkojen alle tai tuulta siipien alle ja on paljon kivempi toimia. Jopa ilo ja innostus voi puhjeta kukkaan. En ole ollut vielä koskaan talkoissa, jossa ei olisi nauru raikunut. Mutta kun yksin pakertaa, niin joskus tuntuu, että tiiliskivet jalkoja painaa. Ilo on kaukana.

Ihailen niitä yksinäisiä, jotka tekevät joulua ihan itsellensä. Moni ei viitsi tikkua ristiin panna. Ostaa kinkun ja vodkapullon ja siinä se. Tai kietoutuu viltteihinsä jonkin uuden kirjan kanssa. Tai linnoittautuu Tv:n eteen konvehtirasian kanssa. Muuten samaa arkea.

Tai en tiedä. Ihailenko itseäni? Olin nuorena useinkin yksin jouluna. Ja hullun lailla minä ahersin itselleni joulutunnelmaa, kiireenkin keskellä. Tuntui vain sitten niin somalta. Eikä minulla ei silloin ollut edes TV:tä, ei tosin kinkkua eikä vodkapulloakaan. Mutta hyvä kirja oli, suklaataa ja suutarin lohta sekä joululimppua. Voi kun se oli hyvää! Uskoin huomiseen ja siihen, että posti tuo jotain mukavaa. Ja joku kutsuu kahville tai syömään.

Nyt en varmaan viitsisi laittaa mitään, jos ei olisi joku tulossa. En tiedä. Ehkä se traditio jotenkin pakottaisi. Mutta ilo olisi hukassa. Ja usein se onkin nykyään hukassa. Eikö vanhuuteen kuulu ilo? Joskus aivan säikähdän, jos hetkeksi pulppuaa sisältä se vapaa nauru, se sama mikä äidilläkin oli, että mitäs nyt. Sammui se nauru äidiltäkin vanhempana sitten. Mitä muuta sammuu naurun kanssa?  Täytyy myöntää, että nyt kun on monesta pahasta selvinnyt ja siinä itsensä pitänyt rauhallisena ja jotenkin tasapainossa, niin KAIPAAN ILOA!  Sen kutkuttavaa olotilaa. Ei siihen paljoa mitään tarvitse. Onko sitten ihan itsen syy, kun sitä ei ole? On tullut happaman tosikoksi salakavalan huomaamatta.

Usein ihmisen temperamentista on kiinni sitten se innostus. Olen helposti syttyvä, joskus liikaakin.

Mutta siihenkin toivon iloa mukaan!

Minä toivon henkiseltä joulupukilta iloa, pliis!! 

Ei itkeä saa, ei meluta saa...

Joulukalenterin 20. päivä, Benjamin, numero 2

Miten voimme 2.12 päivän teemasta kohota spiraalissa ylös? No varmasti siten, että olemme enemmän yhdessä.  Numero kakkosen teemaan kuului ennen kaikkea se toinen. Minä ja toinen. Onko toinen tärkeä?

Pääkaupunkiseudulla on häkellyttävän paljon sinkkuja eli yksin asuvia ihmisiä. Siihen perheeseen kuuluu yksi tai yksi ja joku/joitakin eläimiä. Muistan noin 40 vuotta sitten (hassuja muistaakin) kun lähdin Tukholmasta Ruotsin laivalla kotiin ja ostin mukaani Aftonbladetin. Siitä luin kauhukseni, että Tukholmassa suurin osa asukkaista on yksineläjiä. Ihan tavallinen perhe oli hännillä siinä listalla. Ajattelin, ettei varmaan vielä Suomessa tuollaista. Nyt on. Mihin tämä maailma on menossa?

Mikä mukavuudenhalu onkaan vallannut ihmisen, omavaltaisuus ja jopa itsekkyys! Eikö haluta jakaa mitään toisen kanssa? Se on yksi äärimmäisyys, mutta toinen on tässä : Mitä ihmettä ihmiset pelkäävät? Sitä toistako?
Sillä eikö ihminen ole luotu kasvamaan yhdessä. 

Vai mitä se yhdessä oleminen sitten on? Se voi olla mukavaa. Ainakin kasvamista puolin ja toisin. Yhdessä voi olla ahdistuneenakin, vangittuna, orjana jne., mieluimmin olisi erillään. Yhdessä voi olla jutellen puhelimessa, kirjoittaen tai vain ajatellen toista. Ihmeelliset yhdessä olon värinät voi silloinkin kulkea pitkin kehoa, eli kaukaisuudestakin voi yhdessäolo ulottua ihan kehon tasolle asti. Yhdessä voi olla eläimien kanssa, helppoa, eivät paljoa vastustele. Yhdessä voi olla koko maailmanmenon kanssa, kun selailee nettiä, kuuntelee radiota tai katselee eläviä kuvia.

Yhtälailla kaikessa voi tuntea vuorovaikutusta, jäädä miettimään asioita, oivaltaa yhtäkkiä jotain suurtakin. Ymmärtää jopa omakohtaisia juttuja. Yhdessä voi tosiaan olla kutomalla toiselle joululahjaa, kirjoittamalla joulukortteja. Huokaillen jonkun perään. 

Tässäkin ollaan yhdessä, vanha kuva maalauksestani Lumienkeli, josta en muista, mille matkalle se lähtikään.

Onkohan sitä yksin oikeastaan ollenkaan?!  Kun jotkut sanovat, että ympärillämme on liuta enkeleitä, ainakin yksi ja jopa henkisiä oppaita, saatikka sitten Jeesus tai Jumala. Minä uskon enkeliin. Juttelen niiden kanssa useinkin. Kutsun enkelin aina mukaan, kun lähden autolla liikenteeseen. - Kiltti, olethan mukana. Yritän itsekin olla tarkkaavainen. - Joo, joo, tässä ollaan, tarkkaillaan ja varotellaan.

Mitä enemmän ihmiset tuntevat olevansa yksin ja turvattomia, ilman apua ja tukea, sitä enemmän syntyy vaa'an toiselle puolelle toimintaakin. Yksi tällainen hyvä esimerkki on 'Aika parantaa' -idea, joka on jo aika laajalle levinnyt Helsingin seudulla ja muissakin kaupungeissa. Ideana on 'pankki', jonne voi ilmoittautua tarjoamaan apua ja taitojaan, mutta siten että sieltä voi ottaa sitä itselleenkin, kun tarvitsee.Välikätenä ei ole raha vaan ainoastaan ajankäyttö. Kuuntelin haastattelua radiossa tänään, mutta enhän nimiä muista. Tässä kuitenkin nettilinkki. Heillä on ihan uusi työnimike tälle toiminnalle: 

TOVITUKEA KANSSAKULKIJOILLE

Siis kiitos ja kumarrus hänelle tai heille, jotka tämän hienon idea ovat toteuttaneet! 

Meidän seuduilla tällaista tovitukea nimiteään 'olla väkivelekosilla'. Eli autetaan vuoroin toista. 

Yksinäisen on liian helppoa jäädä itsesääliin. Ja ylpeyteen. On vaikea ojentaa käsi ja pyytää apua.

Siihenkin tarvitaan viisautta ja rohkeutta. Ja kuten edellä; tarjontaa.

Nyt Benjamille jokin kaunis laulu nimipäiväonnitteluksi. Benjamin-nimi on varmaan tuttu Raamatusta Jaakobin nuorimpana poikana ja tarkoittanee suomeksi 'oikean käden poika' eli onnenpoika. Kerrotaan että tästä Jaakobin pojasta polveutui koko Israelin kansa. Aikamoista'. Olen tuntenut yhden Benjamin. Hän oli hiljainen ja hymyilevä. Kaikki pitivät hänestä.

On myös Kerkon nimipäivä, minulle ihan outo nimi. Putisuomalainen nimi, joka tarkoittaa 'puun vuosikasvainta'. Aika metka. Onnea heillekin!

Kaunista! Mikko Kuustonen ja Tapiolan kuoro: Jouluenkeli

Joulukalenterin 19. päivä, Iiro ja numero 10

Tänä aamuna näytti maailma ihmeelliseltä väriltään. Tällaisen maiseman sain napattua kameraani.

Kalenterin päivät ovat kohonneet taas yhden ympyrän spiraalissa pikkuisen ylemmäs. Ja tosi on, että mitä tahansa lähtee miettimään ja syventämään (tutkimuksissa sitä sanotaan syvähaastatteluksi varsinaisen haastattelun jälkeen), niin jotakin kasvaa.

Olen miettinyt tuota numero 10. Sehän on ollut näyttämässä siellä todistuksessakin sitä, missä aineessa sinä omistat suuren lahjan. Se on kiitos jostakin mitä olet tehnyt omilla taidoillasi.

Jos sinä olet omistanut käytöksestä numero 10, se kertoo sinun hyvästä itsehillinnästä, hyvästä käytöksestä ja kunnioituksesta ympäristöäsi ja ihmisiäsi kohtaan. Nykyään sekään ei ole enää itsestään selvyys. Siihenhän sisältyy myös sosiaaliset taidot.  Joku ’kiltti’, mutta ujo ja vetäytyvä ei näitä välttämättä omaa, vaikka kuinka käyttäytyisi hyvin. Käytös on liikaa kiinni persoonan temperamentista, aina kyseenalainen.

Jos olet saanut 10 laulussa tai musiikissa, olet saanut ihanan lahjan, suorastaan jumalallisen, sillä taiteissa se jopa nostetaan toisten taidelajien yläpuolelle. Jaathan sen kaikkien iloksi. Jos on 10 kuvataiteessa, on sekin jakamisen arvoinen asia. Tosin taidelajien (kuten käsityötkin) jakaminen yleisölle ja ympäristöön ei useinkaan riitä oman elannon hankkimiseksi, mutta harrastuksena se voi antaa itsellekin iloa ja voimaa. Muistan Henry Millerin erään tekstikohdan (niin parjattu pukki kun hän olikin), jossa hän ymmärtää kirjoittamisen lahjan tulevan ylemmältä tasolta. Se ei kuulu yksin hänelle, vaan se on jotakin hänen kauttansa muille jaettavaa kauneutta. Hän tarkoitti tässä kaikkia taiteen lajeja.

Harvalla on äidinkieli 10, useimmiten jopa vieraista kielistäkin voi helpommin saada 10. Kun taas matematiikka on tietyillä persoonilla 10 aina vain, siitä ei pääse mihinkään. Se on ongelmaratkaisujen ja loogisen ajattelun tulos. Vaikka matematiikassa meneekin kehnommasti,  voi siitä erottua esim. geometria, johon liittyy spatiaalinen lahja, avaruudellinen hahmotuskyky, joka näkyy sitten esim. tähtitieteessä, muotoilutaiteessa ja suunnistamisessa. Kympin urheilijat (kinesiologinen lahja) harrastavat urheilua tavalla tai toisella, vaikka eivät ihan mestareiksi asti itseään koulutakaan.

Kunpa koulussa annettaisiin numero myös muista taidoista; esim. organisointikyvyn taidoista, sydämen älykkyydestä ja vaikka ihan elämässä selviämisen taidoista. Joku vähävaraisesta perheestä ja hankalista olosuhteista lähtöisin  voi selvitä koulunkäynnin hymyillen sitkeydellä ja asennoitumisellaan ilman yhtäkään kymppi. Miksi siitä ei suoda kympin kunnia? Sellaisia olen joskus miettinyt.

Muistan aina, kun ystäväni kertoi miehestään, johtoportaassa olevasta, vähän ylpeänä, mutta myös  säälillä: - Älykkyyttä miehelläni on paljon, mutta sosiaaliset taidot täysin nolla. Hänen ei tarvitse olla kuin kaupan kassalla, niin löytyy riidan aihe.

Annetaan itselle kymppi blogikirjoittamisesta! Ja annetaan yhdeksän niille, jotka lukevat blogeja ja kymppi niille, jotka kommentoivat niitä blogikirjoituksia. Vai kuinka?

Muuten, olisi hauska miettiä, minkälaisen 'henkisen lahjan' ihminen voisi toivoa, jos olisi 'henkinen joulupukkikin' olemassa. 

Onnea Iiroille! Iiro? En ole tuntenut sen nimistä, nähnyt kyllä sellaisia nimiä olevan. Mietin Iivaria ja Iikkaa, mutta Iiro onkin tullut nimestä Iisak. (Ja kukahan senkin on päätellyt?)  Tällaisen rivistön kopioin netistä: Iiro/heprea Jishaq "hän (Jumala) nauraa"/Isak, Isaac, Izaac

Uskotaan että se on noin. Iiro on ihan miehekäs nimi, naurava mies.

Tässä yksi musiikin voittomies, joululaulujen voittaja. 

Joulukalenterin 18.päivä, Aapo ja Rami sekä numero 9

Numero 9 jatkaa toisella kierroksella henkisen kasvun numeromerkitystä. Miksi lapsellisuus tai naivuus sisältyisi tuohon henkiseen kasvuun? Siinäkin on negatiivinen ja positiivinen äärilaita. Kumpikin kasvattaa; toisessa kompastellen, toisessa iloiten.

Meillä on hyvin paljon erilaisia näkemyksiä mitä henkinen kasvu on, joten en lähde sitä pohtimaan tässä. Kuitenkin se on jotakin, mitä tapahtuu meissä itsessä ja välittyy meidän tunteisiin ja turvallisuuteen.

Mutta mitä on lapsellisuus tai naivi suhtautuminen? Katselen lapsellisuutta täysin toisesta näkökulmasta kuin esim. ortodoksinen pappi Andrei omassa blogissaan. Hänen mielestään lapsellinen ihminen on kateellinen ihminen. Näin eri tavalla ja eri suunnista voimme nähdä asioita. Lähdin nettiä penkomaan ja löysin sieltä paljon negatiivista huomiota lapsellisuuteen liittyen. Ehkä minä miellän tuota sanaa enemmän 'lapsenomaisen' näkövinkkelistä.

Lapsena mietin tuota sanaa, sillä minua ’haukuttiin’ lapselliseksi. Se oli siksi, että leikin usein pienten lasten kanssa. Se nähtiin  lapsellisuutena. Olin  (ja vieläkin) mielikuvitusrikas ja keksin leikkejä ja rooleja. Ja tottakai pienemmätkin lapset hyörivät ympärilläni mielellään. Minun ympäristövirikkeisiini kuuluivat luonto ja mielikuvat. Ja kuinka kaunista ja rikasta se oli!

Tänään lapset istuvat paljon koneiden ääressä. Kukaan ei sitä sano lapselliseksi hommaksi. Kun taas mielikuvat  ja mielikuvituksekas touhu usein tulkitaan lapselliseksi. Mutta mistä tulee aito ilo? Koneistako? Katsopa lasta, joka leikkii omassa mielikuvamaailmassaan äitiä tai lääkäriä silmät loistaen. Tai poliiisia tai Zorroa. Hän luo silloin omaa maailmaansa, harjoittelee olemaan elämänsä pieni sankari. Onko se lapsellisuutta?

Usein lapsellisuus liittyy myös tunteiden herkkyyteen. On lapsellista loukkaantua toisen mielestä pikkujuttuun tai on lapsellista lähteä suremaan jotain merkityksetöntä seikkaa. Ja unohdetaan, että jokainen elää omalla tarvitsemalla tasollaan, käy läpi tunteita, jotka usein tulevat syvempää ja kauempaa kuin tiedämme. Usein niihin liittyy jokin assosiaatio, jokin muisto vanhasta kärsimyksestä. Tunteella voi olla pitkä historia.

Lapsellisuus tai lapsenmielisyys hyväksytään jouluna ainakin. Näpertelemme kaikkea hassua, koristelemme kotia aivan samoin kuin lapsena  metsässä sammalkotia. Jouluna annamme luvan itselle leikkiä, pelata pelejä, tehdä jotain tarkoituksetonta. Tarkoitus onkin ’relata’, antaa pienen lapsen sisällä nauttia elämästä. Olla muutama päivä kuin huoleton lapsi. Kuinka terveellistä se on meille kaikille. Tunnemme rauhaa ja onnea. Joulu suo sen meille! Suothan sen itsellesi.

Onkohan nk. lapsellisuus kuitenkin jotakin perin totta itsessämme? Sitä aidointa? Muu on vain rooleissa hiostamista.

Miten uskon, että tämän päivän nuoret ’uskaltavat’ olla enemmän ’lapsellisia’ sillä positiivisella tavalla. Miksi ei myös nagatiivisella tavalla. Se on yksi selviytymiskeino. Aito oleminen.

Nyt onnitellaan Aapoa ja Ramia (lyhennös Raimosta)! Niin erilaisia kuin nimet ovatkin, tulkitaan ne olevan lähtöisin samasta nimestä Abraham. Se on hepreankieltä ja taipuu suomeksi 'isä rakastaa' tai 'kansan paljouden isä'. Aapo on tuttu nimi myös Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä, se viisas Aapo. 

 Johanna Kurkela ja Joululaulu, josta löydät myös joululaululistan

Joulukalenterin 17.päivä, Raakel ja numero 8

Tämän päivän sisällöksi määrittelen tuolta vanhan 8. päivän jatkeeksi itsekurin. Nyt viimeistään sitä tarvitaan, että saadaan tähän kotiin joulutunnelmaa. Ei sitä luoda löhöämällä, siirtämällä asioita tai torjumalla niitä. Olen nimittäin jättänyt joulusiivoukset ja leipomukset tulevalle viikolle. Tosin tänään aloitin, paraskin sunnuntaipäivä, mutta kun ilma oli sopiva. Tuuletin yhden vinttihuoneen vuodevaatteista verhoihin asti. Ja paketoin joululahjani, joita tässä ihan itse tehtyjäkin.

Heh! Itsekuria sekin, olla puuttumatta ennakkoon kaiken maailman komeroiden ja kaappien puhdistamiseen ja järjestämiseen. Ne jätän sydäntalveksi. Kaikkea muuta olen pyöritellyt. Ennen kaikkea paperiasioita ja suunnitelmia. Niitä on riittänyt, vieläkin. Askarrellut olen ja lahjoja tehnyt ja niiden muistoissa ja tunteissa sukellellut.

Kahdeksan on muutoksen numero. Jotakin pitäisi muuttua ja jotakin pitäisi muuttaa. No kotituvan voi aika helposti muuttaa joulutunnelmalliseksi, kun tuulettaa vaatteita, mattoja, pölyttää, pyyhkii ja luutua. Vaihtaa jouluverhot ja joulupöytäliinoja. Etsii kynttilöitä ja valoja lisää. Pirottelee joulukoristeita sinne tänne piristeeksi.

Yksi joulu, kun taloutemme oli tosi tiukilla, pidin perheelleni puheen. Lausuin siinä, että ainakin jotakin olemme oppineet paljon; elämään epävarmuudessa. Otetaan se lahjaksi vastaan. Pojat kyllä silloin vähän luimistelivat. Mutta ymmärsivät.

Epävarmuus opettaa itsekuria. Virheitä tulee tehtyä ja pitää tehdäkin, kunhan ei tee samaa virhettä toista kertaa. Jos siihen ei ole itsekuria, niin metsään mennään.

Voi, voi. Ei mikään ole niin vaikeaa kuin pitää itsensä kurissa!  Toistakin on helpompi kasvattaa ja kurittaa kuin itseä. Tarvitsemme lakeja, sääntöjä, ohjeita,  rituaaleja ja uskonnon dogmeja. Ilman niitä eläisimme kuin häiriölliset pedot. Vieläkin tarvitsemme jotakin, joka sanoisi: - Jos et tee sitä tai tätä, tai toimi oikein, niin joudut kadotukseen.

Jos emme nyt siivoa ja järjestä Joulua, istumme katkerana tavallista arkipäivää. Näen, että joulun merkitys on myös noissa toisenlaisissa päivissä, jolloin muutamme ainakin sitä näkyvää ympäristöämme. Se on symbolina muistuttamassa, että sisimmässämmekin voisimme muuttaa jotakin, tehdä erilaista, kokea uutta.

Raakel on tuttu nimi ystäväpiirissä. On eräs vanha Raakel, jota talonpoikaiskuningatteriksi kutsuttiin, ihana mummu pojille, ja opetti minulle kotiviinin teon. Toinen Raakel, jonka silmiin uppoan, ne ovat niin kauniin ystävälliset. Kolmas Raakel, joka runoilee ja loihtee uskomattoman kauniita lauseita lauluihinsa. Paikkakunnallani on eläkeläisryhmä, kaupungin eläkeläiset ’Raakel’. Tuolla papereitteni joukossa odottaa jäsenmaksu ensi vuodelle. Nämäkin Raakelit ovat matkalla aina johonkin uuteen. Muutokseen.

Mutta Raakel-nimi ei tarkoita ’muutosta’. Se tulee hepreankielestä ja tarkoittaa ’lammasta’. Eihän!

Kaikki tuntemani Raakelit ovat olleet sisukkaita ja eteviä naisia, ei mitään lampaita. Vaikka lammas-eläinhän on aivan ihana ja se voi symboloida aivan muuta kuin tyhmä tai kiltti. 

Tässä Raakel Pistemaan kaunis laulu Enkeli lapseni. 

Joulukalenterin 16. päivä, Aulikki ja numero 7

Ensimmäiseksi kaikille lukijoille joulukorttini, yksi niistä joita on vielä jäljellä. Näpräsin niitä ystäväni kanssa vanhoista joulupapereista käyttäen vanhoja kynsilakkojani kiinnikkeenä ja kiiltona. Tosin tuo vaaleanpunainen ei ole hyvä tuossa, olisi pitänyt olla se kultakimalteinen, mutta ne menivät postiin jo. Kierrätystä kuitenkin. Hyvää joulua kaikille!

Tämä on  minusta mielenkiintoista. Nimittäin rakentaa joulukalenteria numeromerkityksellisesti, kun siinä on kuitenkin kolme spiraalitasoa, jos aloitamme puhtaista ykkösistä, seuraavan kymmenen ykkösiin ja vielä ehdin fundeerata jopa toisenkin kymmenen ykköstasoa.

Seitsemänhän on henkisen kasvun numero. Henkinen kasvu on aivan liian laaja juttu mietittäväksi ’jouluisen melskan’ keskellä. Mutta hyvältä tuntuu laajentaa jotakin, ihan pikkuisen verran. Nappasin tuolta 7. päivän kalenterista tuollaisen sanan kuin avaramielisyys. 

Avaramielisyys? Mitä se sitten meinannee? En lähde myöskään miettimään mieli-käsitettä, sillä sielläkin on vastassa hyvin laaja alue. 'Avaramielisyys' vaikuttaa helpommalta.

Avarasta tulee mieleen avara tila. Mutta ei se avaramielisyyteen liity. Vaikka olisi kuinka avarassa tilassa tai sitten häkkiin sullottu, mieli voi olla hyvinkin suppea tai sitten hyvinkin avara. Avarasta tuleekin sana avaruus. Mielen avaruus. Ja sitten jo henkäisenkin. Kuka määrää tai määrittele mielen tilan? Sen missä tilassa se liikkuu? Onko se ympäristö vai minä itse?

Minä pahoin pelkään, että vaikka saan valita jopa sitä mitä haluan ymmärtää, ympäristö määrittelee minun olemista aika paljon, jopa ajattelua. Voin luulla, että olen avaramielinen, mutta jos siirryn toisenlaiseen ympäristöön tai kulttuuriin, voin huomata tiukat rajani. Ja yleensäkin sen huomaa siinä, kun jokin pännii. Kun sanoo ’ja paskat’, tai kauniimmin, kohauttaa olkapäitä, on jo löytynyt se jokin raja, jota ei halua ylittää tai halua yrittää ylittää.

Avaramielisen synonyymeja ovat mm. suvaitsevainen, vapaamielinen, avarakatseinen, ennakkoluuloton. Siihen voisi liittyä myös rohkeus, pelottomuus ja ymmärtäväisyys.

Veikkaanpa sittenkin, että jos pidän itseäni avaramielisenä, se on vain oma avaramielisyyteni. Varmaan jokainen pitää itseään avaramielisenä. Omalla tavallaan. Mutta toinen voi nähdä toisin. Jos et ymmärrä hänen maailmaansa tai mielipiteitään, saat suvaitsemattomuuden leiman otsaasi.

Uskon kuitenkin, että on monta mahdollisuutta avartua; kuuntelemalla toisia, keskustelemalla, lukemalla, tutkimalla, katselemalla taidetta (kuvataide, elokuvataide, dokumentit, teatteri, musiikki). Uskon, että jopa enemmänkin taide avartaa mieltä kuin itse tiede. Tiede on usein fyysistä, laboratoriomaista päättelyä, jolla on omat rajansa, omat dogminsa, kun taas taide on suoraan mielen (oikeammin sydämen) rakentamaa ja vapaata.

Mutta tämäkin on vain oman ’napani’ kautta katsottua. Rajattua, avaraa.

Aulikki  (lyhenne Auli) on usein toinen nimi, minullakin. Aulikki Avaramielinen…vitsi, vitsi.

Ehkä aivan päinvastoin. Löysin Aulikin tai Aulin myös inkeriläisistä nimistöstä ja sieltä jatkuen ortodoksisena  Alevtina, mikä tarkoittaa ’voimakas’. Ja sen taas yhdistäisin jääräpäisyyteen, mikä mielestäni voisi olla avaramielisyyden yksi jarru. Alevtina kuulostaa kauniilta. Mutta niin on myös Aulikki. Miksi se ei voisi olla kalevalainen nimi, kuten Kyllikki, Päivikki jne.?

Onnea Aulikille! 

Aulikki Rautavaara laulaa Sibeliuksen 'Arioson'. En tiedä mitä kieltä tämä on, mutta laulu kuulostaa aivan talviselta joululaululta. Kaunis!

Joulukalenterin 15. päivä, Heimo ja numero 6 (1+5)

Laajentumisen, onnellisuushakuisuuden numero 6 värähtelee taas tänä päivänä joulua lähestyen.

Onko onni ulkona vai sisällä?

 Mietin miten ihminen itselleen voisi onnellisuutta rakentaa. Mistä saada onnellisuutta?

Jouluinenkin mieli ’persoo’ sitä ulkopuolelta. Jos maailma pysyy tuossa lähimaastossa turvallisena ja järjestyksessä, niin olen onnellinen.  Jos tuo tai nuo  ihmiset ovat sellaisia kuin toivon  ja tekevät kuten toivon ja odotan, niin olen onnellinen. Jos saan rahaa tarpeeksi, olen onnellinen. Jos minä saan sitä ja tuota, niin olen onnellinen. Jos saan hyvää hoitoa ja hyvät lääkkeet ja pysyn terveenä, olen onnellinen. Jos minut huomataan, olen onnellinen. Jos minua kiitetään, olen onnellinen. Jos ihmiset ovat minulle ystävällisiä, olen onnellinen. Jos minua muistetaan, olen onnellinen.

Mutta se on onnen hakemista muilta, ulkoapäin. Ja kun saa, sitä tahtoo aina vain lisää. Eikä huomaa, mitä itselle tapahtuu. Se on yhä tyhjä.

Entäs toisin päin? Jos pystyn hoitamaan ympäristösuhteet niin ettei tarvitse riidellä, olen onnellinen. Jos saan voimaa tehdä sen ja sen tehtävän, olen onnellinen. Jos vielä onnistun siinä, olen vielä onnellisempi. Jos teen toiselle tai yhteisölle jotakin, olen onnellinen. Jos saan rahat riittämään, olen onnellinen. Jos annan jotakin, sanan, hymyn tai ajatuksen toiselle, olen onnellinen. Ja jos se kaikki lähtee vieläpä vapaasta tahdosta ja sydämen tunteesta, olen vielä onnellisempi. Jos pystyn pitämään itseni terveenä ja kunnossa, olen onnellinen. Jos olen antanut itselleni lepoa ja ravintoa tarpeeksi, olen onnellinen. Jos löydän kehumista ja hyvää toisista ihmisistä, olen onnellinen. Jos arvostan itseäni, olen vielä onnellisempi. Jos olen antanut anteeksi toisille, olen onnellinen. Ja jos olen pystynyt antamaan anteeksi itsellenikin, olen vielä onnellisempi.

Kummastakohan suunnasta kannattaa sitä onnellisuutta rakentaa?

Heimolla on nimipäivä. Olen tuntenut yhden Heimon. Hän oli hyvä tanssimaan. Tanssi oli hänen elämänilonsa, monessa muussa asiassa hän oli epäonnistunut. Tanssissa hän antoi itsensä rytmin ilolle, ja jokainen nainen toivoi, että hän tulisi hakemaan ja tanssittamaan. Hän haki yleensä tasapuolisesti kaikkia. Ja jakoi iloansa. Hän oli onnellinen, koska oli opettanut itsensä liikkeen ja rytmin maailmaan ja pystyi sitä jakamaan muiden kanssa.

Heimo-nimen merkitystä en löytänyt. Mutta Suomen kansakin jakaantuu eri heimoihin, kuten pohjolaiset, hämäläiset jne. Sana, joka on katoamassa päivittäisestä kielestä. Siksikin hyvä tuoda se etunimenä esiin. Onnittelut tämän päivän Heimoille! Kuten myös Suomen kansan heimoille! Siis on kaikkien päivä.

Muistan myös kuuluisan viulistin Heimo Haiton, josta isäni oli niin ylpeä. Heimo Haitto oli vieraillut kerran heidän kodissaan. Hänellä oli jokin yhteys siihen vanhaan taloon.

Ah, ja löysin youtubesta tällaisen vanhan videopätkän nuoresta Heimo Haitosta. Unkarilainen tanssi sopinee joulusiivouksen pariin.

Joulukalenterin 14.päivä, Jouko ja numero 5

Onnea kaikille  Joukoille! Tunnen heitä aika monta. 

Joukokin on kalevalaisen Joukahaisen peruja, josta muunnoksia Joukavainen, Joukamoinen, Joukonen. Nämä sanat tulkitaan vanhasta suomenkielestä joukea (kookas) tai sanasta jouku, mikä saamen kielessä on lumen ja jään käsite. Kaunein tulkinta nimelle on vanha sana joukkainen joka tarkoittaa ’valkeata joutsenta’. Jouko-nimen runsaus katsotaan myös käsittävän nk. suuren sukupolven (1940-1959) nimistöä.

Nyt kun olemme numeroiden kanssa toisella kierroksella, tuo numero 14 vastaa numeroa 5 merkitykseltään, jossa otin esiin ihmiselle ja vuorovaikutukselle tärkeän ’käden’. Käden kautta eletään paljon tunto-aistin maailmaa. Ja käden jälkeä tässä alhaallakin, edelleen kylän joulumyyjäisistä.

Miten on muut aistit? 

Herääkö ne tässä pimeän ja kylmän aikana herkemmin haistamaan tuoksuja, maistamaan eri makuja, kuulemaan ja katselemaan? Toivottavasti. Minä intän, että vaikka minulla luultavasti on terveet aistit (mistäs minä tiedän esim. maistanko oikein) niin myönnän, etten osaa niitä kaikkia käyttää, ehkä murto-osan. Kun katselen maailmaa, yleensä näen vain minulle tärkeät asiat. 'Vähäpätöiset' ohitan ja, valitettavasti, usein todella tärkeät asiat jää huomioimatta.

Tuota huomioimista ja havaitsemista pitäisi enemmän opetella. Olisimme paljon ymmärtäväisempia ja onnellisempia, jos sen taitaisimme. Näin uskon. 

Psykologia sanoo, että havaitseminen tapahtuu aivoissa, jonne aistielimet lähettävät signaaleja hermoston välityksellä. Entäs jos aistielimet ovat väsyneitä ja turtana kaikelle ylivirikkeelliselle?  Filosofi Immanuel Kant jo kauan sitten huomasi, että tämä vastaanottamamme aistiaines on aika ’raakaa’. Aivot toimivat kulttuurissa opittujen mallien mukaan. Tunnistamme auton neljästä renkaasta ja valoista. Mutta kuinka sen kuvailisikaan alkuasukas, joka ei ole nähnyt sitä koskaan. Hän näkisi paljon enemmän jotain aivan ihmeellistä. Meillä aistimus ympäristöön on aika automaattista. 

Kaunein 'ennustus' jonka kuulin tälle kuululle päivälle 21.12 maailmanloppujen rinnalla on se, että tajunnallisuutemme herää ja näemme herkästi värähtelevätkin asiat, kuten luonnon henget ja vaikkapa ne tontut! Mikäs olisi sen mukavempaa. 

Havainto-sanasta mieleni liikkuu väkisinkin sanaan 'havahtuminen'. Entäs jos yhtäkkiä havahdutaan näkemään jotain enemmän. Olen kerran ajanut autolla, kait jossakin euforisessa tilassa, kun maiseman värit yhtäkkiä olivat niin voimakkaita, että minun piti pysähtyä. Ihmettelin kamalasti sitä syvää vihreää mitä ennen eivät silmäni olleet nähneet. Se kesti vain hetken ja sitten näin taas samaa harmaanvihertävää metsää. Se kuitenkin herätti, että on mahdollista aistia enemmänkin. Jopa värejä.

Muistinpas siis erään hyvän kirjan; Havahtuminen, Anthony de Mellon, intialaisen jesuiitan sanoja. Se avarsi ainakin minun ajattelumaailmaani ja saman tien katselemaan asioita eri tavalla. Hyvä joululahjakirja! Kirja on kirjoitettu hänen pitämistään luennoista New Yorkissa hänen kuolemansa jälkeen v.1987. Kirjasta tuli maailman menestys. Kriitikot nimittävät tätä usein parhaaksi elämäntaito-oppikirjaksi. Ja vaikka se on ’vanha’, se on uusi sitä ensi kertaa lukevalle.

Joulu ainakin havahduttaa tai herättää meitä arjen keskeltä ajattelemaan jotakin muuta.

Rajattomien Joululaulu

Joulukalenterin 13. päivä, Seija ja numero 13, Lucian päivä

Taikauskoisesti numero 13 enteilee pahaa. Nyt ei ole kuitenkaan perjantai!  En usko sellaisiin. Kolmetoistahan on yhtä kuin numero 4. On otettu neljä askelta toisella kymmenellä ja toivottavasti ehkä vielä spiraalin ylemmällä tasolla.

Jos katsoo tuolta 4. päivän kohdalta, niin perhe oli siellä esillä. Ja nyt jo viimeistään soitellaan perhettä kokoon; mitä tehdään, missä vietetään joulua, mitä syödään, kuka tuo mitäkin jne. Kortit ovat postitettuja ja nyt suunnitellaan joulupaketteja. Mitähän pukilta olikaan toivottu? Perheen ja kodin merkitys kasvaa, kun joulu lähenee ja ollaan toisella kymmenellä menossa kalenterissa.

Mutta haukutaan pois ensin pahat, eli se 13. luku. Miksi se on epäonnen luku? On jopa hotelleja, joista puuttuu huone numero 13 tai jopa kerros 13 kokonaan! Pysyykö joku kotona tekemättä mitään? Se ei hassumpaa olisikaan!

Kaikkialla maailmassa näköjään vähän karsastetaan tuota numeroa. Ja jos se on perjantai, se liitetään jopa Eevan ja Aatamin omenaepisodiin, vedenpaisumukseen ja Baabelin tornin sortumiseen. Katinkontit! Kuka ne päivät olisi laskenut? Pitkäperjantain nyt jotenkin voisin mieltää, mutta liekö sekään 13. päivä.

Siksikö tavallisia kortteja pidetään pahana, kun jokaista neljää maata on 13? Tämä epäonnen luku kuulemma tulee siitä, kun Raamatussa kerrotaan Jeesuksen kiirastorstain ateriasta, että vieraita olisi ollut 13 ja juuri Juudas oli se kolmastoista. Eikö Juudas ollut yksi 12 opetuslapsesta. Siis joukossa oli kuokkavieras! Ja että luvulle 13 on löydetty ihan oma fobia; triskaidekafobia!  Kiitos, ei kuulu minulle.

Mutta tiesitkös tätä, että matemaattisesti luku 13 on onnellisia lukuja!? Tässä melkein suora lainaus wikipediasta, puhdasta tiedettä:

Onnellinen luku on positiivinen kokonaisluku, jonka numeroiden neliöiden summasta saadaan ennen pitkää 1 jatkamalla seuraavaa prosessia: otetaan positiivinen kokonaisluku ja lasketaan sen numeroiden neliöt yhteen. Siitä, saadaanko summaksi 1 vai toistuuko prosessi äärettömiin samanlaisena, ilmenee, onko luku onnellinen.

Esimerkiksi 7 on onnellinen luku, koska
7² = 49
4² + 9² = 97
9² + 7² = 130
1² + 3² + 0² = 10
1² + 0² = 1.

Jos luku on onnellinen, myös välivaiheiden summat ovat onnellisia lukuja. Edellisessä tapauksessa siis 49, 97, 130 ja 10 ovat onnellisia.

Kymmenen ensimmäistä onnellista lukua ovat 1, 7, 10, 13, 19, 23, 28, 31, 32 ja 44. Positiiviset kokonaisluvut, jotka eivät ole onnellisia, ovat onnettomia. Poimiskohan tuosta seuraavat lottonumerot?

Mitähän tuosta ymmärsin? No sen, että on olemassa ONNELLISIA LUKUJA! Otetaan ne vastaan ja käännetään epäonni.

  

Ja vaikka lapaset nurinpäin. Nyt ne on kaikki oikeinpäin, jotta kaunis selkäkuvio näkyisi. Kuva kyläni joulumyyjäispöydästä.

ps. Unohdinpas aivan Lucian päivän! Minusta tuo valontuojan rooli on kaunis ja tarvitsemme sitä Pohjoismaissa. Ruotsissa ollessa sain itsekin olla mukana aamuhämärissä. Tässä kuva Wikipediasta.

 

Nyt onnittelemaan Seijaa! Minäkin tunnen monta Seijaa, mutta en yhtään pikkutyttö Seijaa. Seija on lohdullinen nimi ja antaa rauhaa tälle 13. päivälle. Seija tulee muinaisroomalaisen oraiden jumalattaren nimestä Seia, tai sanasta seijas (Lönnrot) joka tarkoittaa sees, selkeä. Viljapeltojen jumalatar tai sitten seesteinen elämä. Kaunista. Ensimmäiset Seija-nimet on annettu vuonna 1912. Ei ihme että tunnen niin monta Seijaa, sillä juuri minun syntymävuotena on nimetty Seijoja kaikkein eniten (kuten myös Raijaa, Railia, Pirkkoa jne.).

Siitä on nykyään taivuteltu nimi Seea. 

Onkohan Seijalle omistettu laulua?  Ei ole. Mutta annetaan Seija Simolan laulaa tämä iki-ihana "Kesytetty"

Joulukalenterin 12. päivä, Tuovi ja numero 12

Numero 12 on hyvin merkittävä numero monelta alueelta. 

Ei nyt ihan tässä, mutta hauskat nämä olivat, farkut tuunattuna uusiokäyttöön. 12 taskua löysin. (Käsityötä kyläni joulumyyjäisistä.) Tuollaiset pussukathan toimivat joulukalenterinakin.

Ajallisesti, kosmisen rytmin muodostamana Aurinkokunnassamme nuo tärkeät luvut, 1 (vuosi), 7 (vuorokautta) ja 12 (kuun kierrot) edustavat elämänmenomme lukuja. Nyt tosin on merkittäväksi noussut myös 26.000 vuotta (Linnunradan kierto), joka ei mahdu meidän elämämme kiertoon, mutta joka oli mayoille selvää. Miten ihmeessä he pystyivät laskemaan tuon?!

Mutta jotakin pysähtyy kello 12 yöllä, kun alkaa uusi vuorokausi. Jotakin pysähtyy, kun alkaa uusi vuosi ja siirrytään uudelle vuodelle 12 kuukauden jälkeen. Vuorokausi jakautuu kahteen 12 tuntiin.

Sen verran tähtitaivaasta, että horoskooppimerkkejä sekä läntisessä että kiinalaisessa astrologiassa on 12.

Paljon pyörii mielessä tuon luvun ympärille, paljon myös esoteerista ja matemaattista tietoa, mistä olen lukenut, mutta pysytään maanläheisimmissä symboleissa.

Joulukalenterin se ainakin jakaa; 12 päivän jälkeen toiset 12 päivää! Ollaan keskellä jotakin! Ja lopussa, kun on 12. kuukausi. Luin lehdestä, että monet ovat järjestäneet hääseremoniansa täksi päiväksi. Se on niin helppo muistaa: 12.12.12. Ei unohdu hääpäivä! 

Yksi plus kaksi on kuitenkin kolme. Numerologisesti mennään kolmen vivahteessa. Yhteisöllisesti ja yhteishengessä. Toivottavasti joka kodissa löytyy nyt sellaista joulusiivojen ja –valmistelun parissa. Silloin viimeistään alkaa tuntua oikeasti se joulu. Korttienkin kirjoitteleminen sujuu mukavammin, kun yksi kirjoittaa, toinen lajittelee ja kolmas liimaa postimerkkejä, neljäs voi luetella osoitteita. Yhtäkkiä siinä ovat läsnä kaikki ystävät ja sukulaisetkin henkisesti.

Muutamia poimintoja tuolle luvulle 12:

Magnesiumin järjestysluku alkuaineissa on 12. Muistathan ottaa. Mummulle tai papalle hyvä joululahja!

Joulu on kristillinen juhla. Siksi tuli mieleen Jeesuksen 12 opetuslasta. Vai oliko niitä todellisuudessa 12? Raamatusta löytyy paljon muutakin 12.

Tuovi on mielestäni kaunis nimi. Ja on sillä kaunis taustakin. Se tulee skandinaavisesta nimestä Tove, joka nimi taas tulee ukkosenjumala Torista. Tove-nimen arvellaan tulevat myös sanasta Due, joka tarkoittaa kyyhkynen.  Tuovi-nimestä on taivutettu myös nimi Tuovikki.

Hyvää nimipäiväjuhlaa Tuoveille! Ja Toveille! 

La Paloma espanjaksi, Connie Francis

Joulukalenteri 11. päivä, Tatun päivä ja numero 11

Numero 11 ei olekaan ihan mikä vaan numero. Siitä tulee mieleen monenmoista. Esim. viime hetki. Ainakin hetki ennen kello 12. Luku ennen täydellistä uuden ajan numeroa 12. Oikeastaan se on sama kuin kaksi. Yksi plus yksi on kaksi ykköstä, täydentämässä numero 2:n merkitystä.  Mutta miten koet yhdennentoista hetken, joka kuulostaa varoittavalta ja peloittavalta?

Vaaraa kuvataan ainakin Leonardo DiCaprion samannimisessä elokuvassa, joka kertoo ekologisen katastrofin mahdollisuudesta ja varoittaa siitä. Elokuvan ensi-ilta oli 2007 Cannesissa. Vieläkö olisi jotakin tehtävissä? Toivottavasti vieläkin, vaikka on jo vuosi 2012 .Tässä siitä enemmän…

Yhdennestätoista hetkestä puhuu myös puheenvuorossa Uudessa Suomessa Mirja-Leena Isoaho, vuonna 2011 runon kera näin: 

Kun et ole liian myöhässä peruuttamattomalta
Kun et ole vielä löytänyt itseäsi kulisseista ympärilläsi
Kun et ole vielä huomannut itseäsi kaikkien tulvivien impulssien keskellä
Kun et ole vielä ymmärtänyt, miksi me täällä olemme
Kun et ole vielä hoksannut, että voisit toivoa toisenlaista
Kun et ole vielä tiennyt, mitä voisit uskoa
Kun et ole vielä herännyt aamuun aurinkoiseen,
elämän kuolemattomassa kehdossa
Kun et ole vielä majaasi voinut pitää luottamuksen kivilinnassa
　
Kun elämä sinua odottaa ja sinä ihmettelet
etsit
kaipaat
　
Vedät verhot sivuun

Luku 11 puhututtaa monella tavalla. Ilmankos se numerologisestikin nimetään mestariluvuksi, joka kuuluu visionääreille, idealisteille, niille, joilla on sisäistä voimaa, inspiraatioita ja herkkyyttä, herkkyyttä nähdä ehkä tulevaankin. Samalla tämä luku luo hermostuneisuutta, kahtiajakoisuutta, ristiriitaa ja epäkäytännöllisyyttä. Tämä on uskon luku. Sitä ei määrää järki. Luku 11 lataa numero kakkosen kaikella tällä uudelle kierrokselleen, toiselle kymmenelleen!  Yhteinen oleminen kasvaa tunneälykkyydellä, intuitiolla, mutta sen vastakohtana voi olla  tunneköyhyys ja kyvyttömyys toimia yhdessä.

Mutta vielä ei ole kuitenkaan joulun yhdestoista hetki, toivottavasti, kaksi viikkoa vielä jouluun.

60 centin postikortit on kuitenkin syytä kirjoittaa. Niitä minäkin olen tuossa raapustanut samalla kun olen muistellut ystäviäni ja sukulaisiani. Välillä jatkan joulukudonnaisia.

Nämä eivät ole omia töitä, vaan kylän joulumyyjäisistä. Huomasin, että vauvan myssyjä oli  11, pienen pään lämmikkeeksi, tulevaisuuden uskoksi.

Nimestä Tatu löytyi vähän ristiriitaista tietoa. Nimittäin yhdellä taholla Tatu esitettiin syntyvän lyhenteenä hepreankielisestä nimestä Daniel, joka tarkoittanee ’Jumala on tuomarini’. Toisaalla Tatu onkin lyhenne Davidista (Dave) joka tarkoittaisi ’rakastettu’.

Joka tapauksessa Tatu kuulostaa ihan suomalaiselta nimeltä. Onnea Tatuille! Heitä olen tuntenut aika monta. Tunnetuimpia Tatuja taitaa esiintyä tällä hetkellä Tatu ja Patu -kirjoissa.

 Jukka Hallikainen ja Yhdestoista hetki

Joulukalenterin 10. päivä, Jutta ja numero 10

Numero 10 on monella tavalla täyttymyksen luku. Ainakin koulutodistuksessa. Yliopistossa ei tällaisia numeroita näy, mutta peruskoulun kympin sädekehä on tuttu ja vaikuttava sieltä lapsuusmuistoista.

Kuitenkin se on numeromerkitykseltään ykkösen kaltainen. Yksi plus nolla on yhtä kuin yksi. Vähän kuin tulisimme spiraalin kehällä samaan paikkaan mistä aloitimme, mutta singahdamme vain toiselle tasolle. 9 numeron verran eteenpäin kuljettuna, kokeneena ja jossakin kasvaneena. Toivottavasti. Ykkösiähän on vain yhdeksän. Sitten tullaan kymmeniin. Ja taas lähdetään samaa ykkösten kierrosta.

Numerologisestikin numero 10 katsotaan jälleensyntymäksi, rauhattomuudeksi, vastuuksi, transformaatioksi, täyttymiseksi, jopa myymiseksi ja ostamiseksi kaupankäynnissä. Astrologisesti tätä numeroa hallitsee tuo pikkuinen planetoidi Pluto, jota kutsutaan kuoleman planeetaksi. Pluton energia on muuttuvaa. Jotakin vanhaa kuolee, ja jotakin uutta syntyy ihmisessäkin koko ajan. Jos ei, niin sitten olemme taantuneita, jämähtäneitä kalkkiksia. Varo vaan! Tai miten näitä nyt sitten tulkitsee.

Valmis torttupaketti kuvaa hyvin tuota kymmentä. Yhdeksän mahtuu hyvin pellille, mutta se kymmenes tarttisi jo uuden pellin. Nyt olen ängennyt sen johonkin kulmaan ja sekoittanut pakan.

Mutta siitä täyttymyksestä...

Kaikki tiedämme, miltä tuntuu, kun olemme pitkään halunneet jotain tai sinnitelleet johonkin päämäärään ja kun se on sitten siinä. Hetken riemu ja pian tuumimme, että mitä sillä tehdä. Mitä sitten? On suunniteltava jatkoa tai saavutuksen käyttöä. Usein jonkin kasvattamista tai lisäystä. Muistan kun poika kulki marjametsässä ja säästi niistä saamiaan rahoja. Sitten viimein hän sai ostettua sen kasettisoittimen. Oh! Kunnes hän vain ihmetteli, että mihin se riemun tunne niin äkkiä katosi. Toivottavasti saamme tämän ’kympin’ jossakin sellaisessa asiassa, jota voimme edelleen kehittää. Kuten runoilijapoika Daniel Talentissa, ykkänen, voittaja ja kympin poika. Hän ei pelkästään kehity itse, vaan hän kehityksellään säteilee sitä kaikkiin ikäisiinsä lapsiin. Luulen että Suomeen leviää vielä ennen kuulumaton runobuumi.

Mutta mistä ihmeestä allakkaan on löytynyt tuollainen nimi kuin Jutta?! En tunne ainoatakaan Juttaa. Wikipediahan se tietää, mutta tietääköhän varmasti. On kuitenkin hyvä, että usein tiedoissa kerrotaan myös asioita olettamuksiksi. Kuten Jutta, joka nimi olisi tullut nimestä Judit, joka taas olisi hepreankielinen  ja tullut siitä, että nainen on kotoisin Juudasta. Suomessa on kuitenkin jo nimetty lähdes 3000 Juttaa.

Onnea Jutalle! Ja nyt soitetaan minun mielestäni yksi kauneimmista joululauluista, sekin Jean Sibeliuksen, sanat Topeliuksen: Jo joutuu ilta, nyt Sami Luttisen tulkitsemana.

Joulukalenterin 9. päivä, Annan päivä ja numero 9

  

Tämä päivä kuuluu erityisesti Raahe-kaupungin kaikille Annoille, sillä täällä vietettiin erityisesti Annan nimipäiviä ’kreivin ajoista asti’. Ne ovat uudelleen viime vuosina herätetty henkiin ja ohjelmaa riittää aamu 9.00 iltamyöhäiseen asti. Tänä vuonna aion minäkin ottaa niihin osaa niin monipuolisesti kuin päivässä ehdin. Etupäässä siellä on tarjolla puuroa, esityksiä, käsityönäyttelyitä ja kauniisti valaistuja pihamaita.

Tässä Raahen matkaoppaitten sivulta tarinaa entisajan Annan-päivän vietosta.

”Raahessa vietettiin Annanpäivää antaumuksella. Sitä kautta tie kulki jouluun. Paulaharju kirjoittaa: "Annanpäivä jo ennusteli vanhalle raahelaiselle joulun tuloa. Silloin oli talvinen yö miltei pisimmillään eikä suureen jouluun ollut enää kuin parisen viikkoa, sekin melkein yhtämittaista pimeyttä. Hiljaisilla kaduilla asui hämäryys keskipäivälläkin, ja ilmassa tuntui jo joulun hengähtelyä. Vanhasta raahelaisesta näytti itse joulu olevan jo kynnyksellä, ainakin katuvieriä hiipimässä."

Annanpäivään kuului, että kaupungin nuoret miehet ja naiset nousivat mahdollisimman varhain ylös ja pukeutuivat poikkeavalla tavalla, ettei heitä tunnettaisi. Ja koska oli Annanpäivä, muistettiin erityisesti Annoja.

Suuri joukko ihmisiä marssi jonkun paikallisen Annan ikkunan alle ja yritti meluamalla herättää päivänsankarin. Näin käytiin tervehtimässä mahdollisimman monta Annaa. Juhlinta päättyi vasta iltahämärissä.

Useimmat Annat olivat jo tottuneet siihen, että heidät nimipäiväaamuna herätettiin. He olivat varanneet pullat ja kahvit onnittelijoille. Jotkut Annat loukkaantuivat, jos heidän ikkunansa unohdettiin. Mutta oli myös sellaisia Annoja, jotka eivät erikoisemmin ilahtuneet, kun heidät herätettiin kesken unien.

Kerrotaan erään Annan juosseen pappilaan karkuun joukko perässään. Siinä tohinassa heräsi pastori ja suuttui pahanpäiväisesti. Tästä oli seurauksena, että Annanpäivän ilottelut päättyivät tähän monen huumorintajuisen suureksi mielipahaksi.

Lähteet: Raahen tienoon historia III, Teuvo Virtanen: Raahen juttuja/Raahen lukion 2 B-luokka v. 1987, Samuli Paulaharju: Wanha Raahe”.

Olen itsekin joskus nuorena ollut mukana laulamassa aamu kuudelta Raahen Yhteislyseon teinikuoron mukana Annojen ikkunoiden takana. Hauskaa se oli!

Annanpäivänä neljän aikaan kävellessä; Rantakatu

Tuossa kadun toisella puolella nuoruuteni ikkunat.

Rantakatu toiseen suuntaan

Onnea kaikille muillekin Annoille! Niitä onkin varmasti aika monta, ympäri maailman.

Numero yhdeksän on numerologiassa minun oma numeroni, triplaten. Kasvamisen, henkisyyden, itsensä laajentamisen, matkustamisen, unelmoinnin, eteenpäin menemisen, rytmin, rohkeuden, ristiriitaisuuden, haavoittuneisuuden ja naiviuden numero. Sopinee minulle.

Naurattaa kaikki nuo sanat, varsinkin naivius, jota en katso Marsille kuuluvaksi, sillä 9 on myös toiminnallisen Mars-planeetan numero.

.

Tuohon numero yhdeksään liittyy eräs seikka, joka myös osuu elämääni. 9-ihmiset usein tuntevat koko maailman kodikseen. Sen olen tuntenut. Olen ollut helposti kotonani missä vain, vaikka suhteessa maailmanmatkaajiin olen varsinaisesti asunut aika harvassa maassa. Kulkuri kuitenkin. Minun on ollut helppo kohdata eri kulttuureja ollen aidosti kiinnostunut niistä.

Mutta nyt mennään lähemmäs, Annanpäiville!  Eikö Marian äidin nimi ollut Anna? Anna-nimi tulee kreikkalaisesta Hannah, joka merkitsee armoa. 

Etsin Annalle musiikkia. Löytyihän se, Beatleksien esittämänä!  

ps. Vaihdoin kuvat omiini.

Joulukalenterin 8.päivä, Kyllikki ja numero 8

Huomasin kalenterista, että on myös Sibeliuksen muistopäivä! Hyvä, sillä minulle itselle numero kahdeksan on muutoksen numero. Se on se ’hyvä’, josta on kaksi suuntaa; tehdä jotakin peremmin (enemmän) tai tehdä huonommin (vähemmän). Sibelius teki enemmän ja jyräsi koko Suomen maailman estraadeille!

Kyllikki on jotenkin mukana tuossa kaikessa. Sillä Sibeliuksen yksi inspiraation lähde oli Kalevalan tarusto, ja Kyllikki on muinaissuomalainen kalevalainen nimi, joka merkitsee runsautta (kyllä, kyllin). 

Yhdestätoista runosta:
Yksi on impi kaikkinensa Saaren suuressa su'ussa,
jok' ei suostu sulhasihin, mielly miehi'in hyvihin:
se oli Kyllikki korea, Saaren kukka kaunokainen.”

Aikoinaan tunsin monta Kyllikkiä. Tunsin, sillä monta heistä ei enää ole. Nimiä käytettiin paljon 1940-50-luvulla.  Mutta toivon, että on tullut lisää Kyllikkejä. Onnea heille!

Numerologisesti numero 8 on hajaannuksen numero, murtautumista luonnosta henkisyyteen. Esim. mätäneminen, eroaminen, murtuminen, paljastus, hallitsemattomuus jne. Se on myös itsekurin ja itsekontrollin numero. Se miten hyvä pomo olet itsellesi, määrää elämäsi suuntaa. Ei helppo homma!

Astrologisesti Saturnus hallitsee numeroa 8. Suuri kriitikkoplaneetta!

Siis numero kahdeksan jotenkin, vaikka sitten koulutodistuksen numeronakin, luo varuillaan oloa. Sen on yhtä helppoa nousta yhdeksään kuin pudota seitsemään. Sen on yhtä helppoa olla kympin euro kuin viitosenkin euroseteli. Vaarassa kuunnella huonoja neuvoja kuin onnessa tarttua hyviin.

Jatkan tätä symboliikkaa. Ja tähti on joulun yksiä symboleita. Kaikkinensa tulee mieleen 8-sakarainen risti (eli se tähti), Kannuksen pyörä eli oktagrammi, joka on kristillisenä symbolina Itä-Euroopan maissa, mm. suomalais-ugrilaisilla kansoilla. Koptilaiskristittyjen tekstiileistä on myös löytynyt tämä malli ja mm. Aunuksen pitsistä. Kannuksen pyörän historiaa ei tiedetä, mutta se kiehtoo minua. Se on kuin ratas eteenpäin menossa yhtä hyvin kuin taaksepäin jurratessa, ajan ratas! KOHTALON PYÖRÄ!

Jotenkin tuo pyörä sopii sekä Kyllikin, Sibeliuksen ja koko numero kahdeksan mukaan. Törmäsin tällaiseen pyörään myös Citymarketin käytävällä, saksalaista käsityötä, perinteistä. Sen kertoi oudosti suomea puhuva mies. Minä ostin sen tämän vuoden joulukoristeeksi. Tai sain sen puoleksi lahjaksi. Sen voi koota kolmiulotteiseksi. Ja äkkiä hoksasin, että se edusti tuota numeroa 8.

Siis toivottavasti tämä päivä on kaikille haastava, mutta mielenkiintoinen. Ollaan tarkkoja valintoja tehdessämme.

Glenn Gould soittaa pianolla Sibeliuksen lyyriset sävelet 'Kyllikki'