maanantai 16. joulukuuta 2013

17. luukku ja tontun horoskooppi

Oikeastaan iloisen näköistä tuolla minun oikealla sivullani nuo luukkujen kuvat, kaikki niin iloisen punaista. Tässäkin eräs vanha pöytäliina, joka alkoi jo rispaantua kuvioistaan niin, että leikata leväytin sen kahtia ja olen jouluna laittanut ne nojatuolien päällsiksi. Tulee lisää sitä joulunpunaista!


Teki kyllä mieleni tehdä siitä itselleni jouluhame, mutta senkin saan kokoon noista nojantuolinpäällisistä, jos haluan. Kierrätän kuitenkin. Kuinka moni on laittanut tällaisia kiertoon ja miten, ihmettelen?

Horosooppiluukut ovat osoittautuneet aika työläiksi, mutta itseopiskelun kannalta tosi hyviksi. Ruusujani tässä tulee ikävä. Kun noista joulutavaroistakaan ei niitä ruusuja ole löytynyt. Pahoin pelkään taas miten käy ruusujen, jos kaikki lumi sulaa pois. Nyt on muutama lämmin päivä, pahalta näyttää!

Tontun horoskooppi

Laitan tähän tämän päivän kartan, jossa ihmettelenkin ensin, kun Venus ei liiku mihinkään, mutta sitten muistin, että Venushan lähtee perääntymään. Lisää raskasta tunnetta Kauris-merkkisille, vaikka tiedän, että he tarvitsevat joskus hiljentyä omiin oloihinsa. Nyt heitä kyllä pikkujoulut väsyttävät, kauppakäynnit ja kaikki ylimääräiset vierailut. Joten annetaan heidän olla kotona! 

Kuu on Kaksosissa, suvun ja perheen huoneessa, joten joulunaluspuhelut ja muut asiat kannattaa hoitaa nyt, sillä kieli laulaa iloisesti. Ja kortitkin ehtivät vielä, tosin ei alennetuilla hinnoilla. Huomenna se siirtyykin sitten Rapuun, jolloin on syytä miettiä omaa pesää.

Eilisen jälkeen haluan etsiä kartalta jotain hiukan positiivisempaa Plutonkin kannalta. Se nimittäin on ihanan tarkassa sekstiilissä Kheironiin (Chiron) eli parantajan planeettaan (se K kartalla). Löytyy tuosta alla olevasta ristikostakin. Sekstiili on kuvioltaan kuin lumihiutale, kevyt ja iloinen. 

Olen ilolla seurannut nykyään mediassa keskusteluja terveen ruoan tarpeesta ja siitä mikä on tervettä.
Tässä sekstiilissä se kertoo meille niitä mahdollisuuksia, joita kehomme voi vastaanottaa näistä viisauksista. Myös ennen kaikkea sen että pystyisimme kuuntelemaan omaa kehoamme. Nyt kun suuret ikäpolvet siirtyvät eläkkeelle, ovat he entistä tietoisempia siitä, että itsehoito on parasta ja varminta tässä elämän menossa. On löydetty myös hiljentyminen ja meditaatio itsensä kuuntelemiseen.

Saa sitä herkutella joskus, kuten jouluna, mutta mielihyvä ei saa ottaa elämässä voittoa. Taistelu omasta hyvinvoinnista voi tuottaa suurempaa mielihyvää kuin arvaammekaan.

Tämä on hyvä muistutus jostakin siitä! Juice Leskinen ja Sika 1980

2 kommenttia:

  1. Tukevasta jouluisesta pellaliinasta tein joskus isot kauppakassit. Punaisella mentiin kesät talvet..

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!