keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Yhdestoista luukku ja tontun horoskooppi


Joululiinoja ei yleensä ostella yhden juhlan kunniaksi, vaan ne ehkä kestävät ihmiselämän ajan, saattavat jopa perintönäkin kulkea. Tämäkin liina on ehkä 15 vuotta vanha, mutta muistan, kun seisoin erään liikkeen hyllyn edessä. Edessäni oli yksi kultalankojen kera kimmeltävä liina, vain yksi jäljellä, ja tarrasin siihen kuin haukka peläten että niskan takaa tulee joki kamalan pitkä ja nopea käsi ja vie sen suoraan edestäni. Painoin paketin rintaan vasten. Se sai juhlistaa joulupöydän sinä vuonna ja kyllä sitä ihailtiin. Eikä sen hehkuvat värit ole vuosien myötä miksikään muuttuneet. Tosin lappu, jossa pitäisi olla tekijä ja muuta, on niin kauhtunut, että siitä ei saa selvää enää.



Tuo liina ylhäällä on koristeellisin liina mitä omistan. Loistelias kuin Leijona-kuvio tuolla tähtitaivaalla, josta nyt aion kertoa.

Tontun horoskooppi 

Tuon tähän 11. joulukuuta olevan kartan, jotta nähdään taas, miten on Kuu liikkunut, miten nopeat Merkurius ja Venuskin. Onko kartalla tapahtunut mitään?


Kuu on tänään tulisessa Oinaassa yhtyneenä Uranukseen, hetken ajan, joten viimeistään tänään voisi aloittaa joulusiivoukset,siihen voi löytyä puhtia. Merkurius on liikkunut muutaman asteen, Venus vähemmän, mutta lähestyy Vesimiehen tähdistöä. 

Jatkan ensin yhteistä horoskooppia tuosta kuviosta kartan keskellä ja Jupiterista. Tämä kuvio voisi olla viuhka, jonka vartena toimii Jupiter. Tämä Jupiter ja sen antama energia on meille lahjana, tasapainottaen elämäämme, siitä pidämme kiinni ja ikäänkuin kaikki muu on sen käskettävissä. Kun lisäksi Jupiter on ihmissuhteiden huoneessa, se painottaa niiden arvoa elämässämme. Ja onhan nyt joulun aika! Vaikka Jupiteria melkein vastapäätä on Pluto, muutosten planeetta, pystymme yhteistuumin ottamaan rauhallisesti vastaan muutoksetkin. Tosin Jupiter on tuolla kartalla perääntymisvaiheessa, joten sen teho ei ole voimakkaimmillaan. Kuitenkin Jupiterin ollessa Saturnuksen kanssa kolmiossa, sen energia virtaa ilman kritiikkiä ja suurempia paineita. Eiköhän Jupiter lahjoita meille todella hyvän ja rauhallisen joulun!

Leijonan tähtikuvio tuolla kartalla vaikuttaa olevan aivan tyhjänä. Olisiko Leijona nyt vähän hiljaisempi? Onko talvi jähmettänyt Leijonat? En usko. Seurapiirielämä on vilkasta ja monta ideaa mielessä odottamassa joulun ohimenoa, jotta niihin voisi kunnolla tarttua. Tässä huoneessa 7 vaikuttaa Vaaka-energia, joka on yhtä ulospäinsuuntautunutta kuin Leijonankin, joten Leijonan päässä on niin monta ajatusta, että suu on pienemmällä. Salaperäisenä kulkee Leijona ja myhäilee. Joululahjojako miettii? Leijonaäideillä on todellakin läheiset sydämellään, siihen vaikuttaa myös Venus-planeetan hallitsiminen tässä huoneessa ja siellähän se hohtaa, kartan vastapäätä olevassa 1.huoneessa.

Kiitokseksi Jupiterille laitan tähän minun mielestäni yhden kauneimmista joululauluista, yhteisvoimin tässä Sibelius, Topelius ja Jorma Hynninen, Jo joutuu ilta

3 kommenttia:

  1. Noista tärpeistä, eli miten joskus jotkin asiat vain loksahtelevat.
    Tuo viuhkamuoto tuossa kartalla! Tuli mieleen, että parasta aikaa tanssiryhmässämme harjoitellaan viuhkatanssia. Sen viuhkatanssin myötä on kasvanut myös muutakin vähän suurempaa ideaa. Viuhka sen kun laajeneee!! Vaikka välillä lyömmekin sen kupeeseemme kiinni.

    VastaaPoista
  2. En ymmärrä tuosta astrologiasta höykösen pölähtämää, mutta mielenkiintoista se on. Tähdet kiinnostavat, mutta en ole niitä sen paremmin syventynyt tutkimaan. Olen kyllä joskus nuorempana sanonut, että jos elämään mahtuisi vielä yksi mielenkiinto, niin se olisi tähdet ;) Niitä on mukava katsella ulkona krkkaalla taivaalla ja etsiskellä jotain tuttua. Minä ole vesimies ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tottakai sinua kiinnostaa maailmankaikkeus, Vesimies on kosminen merkki ja haluaa laajentaa 'reviiriään' ja tietämystään koko ajan, ei jaksa niinkään paneutua pieniin yksityiskohtiin tai pikkujuttuihin. Tähdet ovat maailman vanhin tiedealue, siihen on sitten syntynyt tuo astrologiakin, eli tähtien energioiden vaikuttaminen, ei niinkään ennustaminen. Vaikka Marsin ja Jupiterin kulmista toisiinsa nähden on aina katsottu myrskyjen tuloja.

      Poista

Olen iloinen kommenteista!