perjantai 20. joulukuuta 2013

20. luukku ja tontun horoskooppi

Kävin naapurissa kysymässä, varmuuden vuoksi, voinko karsia metsätien reunaa, kun siinä on pikku kuusia ritirinnan. Sain luvan. Tosin on toinen poika tulossa, ja jos sää sallii, niin varmaan hän käy hakemassa pienen kuusen kauempaa omasta metsästä tuohon terassille.

Aika hassu tunne oli, kun katselin niitä kuusia tuossa metsätien varressa. Siinä oli eräs hyvin kaunis kuusi kasvamassa omassa tilassaan. Se olisi ihan sopiva tiloihini. Mutta kuusi selvästi kertoi minulle "älä ota minua". Katselin sitä ja näin sen isona kasvamassa täysin voimin, kun rinnalta on jo kaatunut isompia kuusia pois. En ota. Jään odottamaan. Eiköhän poika löydä toisen kuusen.

Laitan tähän kuusenvihreän liinan, hyvin vanhan, niitä ensimmäisiä eikä siitä väri ole kulunut. Olenkin joskus asettanut sen kuusen alle, koska se niin hyvin sointuu sen kanssa.

Hassua muuten oli, kun kyselin marketissa joululiinoja. Niitä ei ollut ollenkaan!! Eikö ihmiset enää käytä joululiinoja?


Tontun horoskooppi

Kuu on siirtynyt Leijonan tähtikuvioon! Minä ainakin olen kantanut vintiltä joulukoristeita ja valoja ja ripistullut niitä sinne tänne. Joulun pitää jo näkyä! 

Silmiini iski kartalta tuo Marsin oppositio Uranukseen. Ilma- ja tulielementti siinä vastakkain, Vaaka ja Oinas!
Kunhan ei tulopalot tekisi tuhojaan. Tai myrskytuulet taas puhaltaisi. Jotakin villiä ja vapaata tuon kuvon energia on! 

Henkisellä tasolla se voisi olla jotakin yllättävää, inspiraatio tai odottamaton ratkaisu johonkin ongelmaan. Fyysisellä tasolla toiminta voisi olla liian kiireistä, äkkinäistä, ja vahinkoja sattuu. Ihmissuhteissa voi sanoa jonkun varomattoman sanan, syntyy väärinkäsityksiä. 

Kannattaa katsoa kelloa, ettei myöhästy tärkeästä tapaamisesta! 

Tällaista katsoin Nikulan transiittikirjasta. Hän on löytänyt kuuluisuuksien elämästä mielenkiintoisia tapahtumia juuri tällaisten transiittien alta. Esim. Kuuluisa karhunkaataja Martti Kitunen kaatoi ensimmäisen karhunsa tuolloin 16-vuotiaana. Kenraalikuvernööri Bobrikov salamurhattiin. Nordenskjöld aloitti tukimusmatkan Vega-laivallaan. Teemu Selänne muutti Kanadaan, ja Lola Odusoga laitatti rintaimplantit. 

Ole varovainen kirveen kanssa, kun löydät sen joulukuusen! Tai sido hyvin kuusi auton katollesi! Tämä transiitti kestää muutaman päivän ja tarkentuu joulun alla.

 Oi terve joulukuusi!

3 kommenttia:

  1. Ui hurja kun nyt tosiaan on jo 20.s pv! Äkkiä tämä joulukuu onkin hujahtanut. Näytä sitten millaisen kuusen hait. =)

    VastaaPoista
  2. Taitaa joululiinojen käyttö olla nykyisin aika vähäistä. Joitakin olen kaupoissa nähnyt, mutta ne ovat poikkeuksetta tuontitavaraa. Ruokapöydät ovat usein myös aika suuria, joten ihan pienen liinan kanssa ei pärjää. Onneksi joulun tuntua saa väreillä, vaikka ei jouluisia kuvioita olisikaan.

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!