perjantai 27. tammikuuta 2012

Talven nukkujia

Lisään tänne vielä kuvia, joka kertoo siitä, kuinka eläväinen on luonto.

Yksi talvi kuljin kuvaamassa talvisia valoja ja varjoja. Kuljin siellä monta kertaa, kun huomasin, että tietyn varjon ja valon saaminen linssiin oli ihan minuuttien kysymys. Seuraavassa minuutissa kaikki on taas  toisenlaista.

Otin noita kuvia saadakseni malleja pastelliliitutöihini, joissa ihan vain tutkiskelin rytmejä ja sitä mitä valo ja varjo saa aikaan sekä niiden maalaamista yleensä. Pidin jopa pienen näyttelyn näistä töistäni.

Vasta maalatessani huomasin, mitä kaikkea kuvasta tulee esiin aivan itsekseen ja yllättäen. Kummallisia olioita alkoi hyppimään kuvasta silmilleni, kun syvennyin maalaustyöhöni. Siis näkemistä ja näkemistä. Sitä on hyvin monenlaista. Tosin tämä valokuva maalauksesta ei ole hyvä. Siinä valo lyö heijasteen. Eikä kuvakulmakaan ole paras mahdollinen. Tuota maalausta ei ole enää itselläni. Nimesin sen 'Talven nukkujiksi'. Montako talven nukkujaa löydätte?



Tällaisenkin maalasin yhdestä valokuvastani. Ja sitä ei kumma kyllä kukaan ole halunnut seinälleen. Heh! En minäkään. Mutta hassusti aurinko paistoi risukasaan antanen sille sielukkaat silmät. 


Nuo olivat niin tummia ja jotenkin pelottavia kuvia, joten lisäsin vielä yhden. Tämä on ihan mielikuvastani maalattu 'Lumienkeli'

5 kommenttia:

  1. Huh, kun olivat huonoja kuvia. Kävin paria ylimpää kuvaa editoimassa kamerani ohjelmalla, vaalentamassa vähän ja otin kehykset pois.
    Pitäisi opetella Picasan ohjelma, mutta eihän tässä ehdi...

    VastaaPoista
  2. Oi. =)

    Miten sie oletkaan taitava!
    Ylimmässä kuvassa nukkuu lumi ainakin kahdessa paikassa. =) <3

    Alin kuva on ihana... <3
    Pupuset ovat suojassa. <3

    VastaaPoista
  3. Nämä kuvat sopivat hyvin katseltaviksi aurinkoisiin pakkaspäiviin.

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! Ja Picasa on kyllä niin helppo, että ei siinä opettelua tarvita paljoa. Kokeilehan!

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!