sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Joulukalenterin 17.päivä, Raakel ja numero 8




Tämän päivän sisällöksi määrittelen tuolta vanhan 8. päivän jatkeeksi itsekurin. Nyt viimeistään sitä tarvitaan, että saadaan tähän kotiin joulutunnelmaa. Ei sitä luoda löhöämällä, siirtämällä asioita tai torjumalla niitä. Olen nimittäin jättänyt joulusiivoukset ja leipomukset tulevalle viikolle. Tosin tänään aloitin, paraskin sunnuntaipäivä, mutta kun ilma oli sopiva. Tuuletin yhden vinttihuoneen vuodevaatteista verhoihin asti. Ja paketoin joululahjani, joita tässä ihan itse tehtyjäkin.


Heh! Itsekuria sekin, olla puuttumatta ennakkoon kaiken maailman komeroiden ja kaappien puhdistamiseen ja järjestämiseen. Ne jätän sydäntalveksi. Kaikkea muuta olen pyöritellyt. Ennen kaikkea paperiasioita ja suunnitelmia. Niitä on riittänyt, vieläkin. Askarrellut olen ja lahjoja tehnyt ja niiden muistoissa ja tunteissa sukellellut.

Kahdeksan on muutoksen numero. Jotakin pitäisi muuttua ja jotakin pitäisi muuttaa. No kotituvan voi aika helposti muuttaa joulutunnelmalliseksi, kun tuulettaa vaatteita, mattoja, pölyttää, pyyhkii ja luutua. Vaihtaa jouluverhot ja joulupöytäliinoja. Etsii kynttilöitä ja valoja lisää. Pirottelee joulukoristeita sinne tänne piristeeksi.

Yksi joulu, kun taloutemme oli tosi tiukilla, pidin perheelleni puheen. Lausuin siinä, että ainakin jotakin olemme oppineet paljon; elämään epävarmuudessa. Otetaan se lahjaksi vastaan. Pojat kyllä silloin vähän luimistelivat. Mutta ymmärsivät.

Epävarmuus opettaa itsekuria. Virheitä tulee tehtyä ja pitää tehdäkin, kunhan ei tee samaa virhettä toista kertaa. Jos siihen ei ole itsekuria, niin metsään mennään.

Voi, voi. Ei mikään ole niin vaikeaa kuin pitää itsensä kurissa!  Toistakin on helpompi kasvattaa ja kurittaa kuin itseä. Tarvitsemme lakeja, sääntöjä, ohjeita,  rituaaleja ja uskonnon dogmeja. Ilman niitä eläisimme kuin häiriölliset pedot. Vieläkin tarvitsemme jotakin, joka sanoisi: - Jos et tee sitä tai tätä, tai toimi oikein, niin joudut kadotukseen.

Jos emme nyt siivoa ja järjestä Joulua, istumme katkerana tavallista arkipäivää. Näen, että joulun merkitys on myös noissa toisenlaisissa päivissä, jolloin muutamme ainakin sitä näkyvää ympäristöämme. Se on symbolina muistuttamassa, että sisimmässämmekin voisimme muuttaa jotakin, tehdä erilaista, kokea uutta.

Raakel on tuttu nimi ystäväpiirissä. On eräs vanha Raakel, jota talonpoikaiskuningatteriksi kutsuttiin, ihana mummu pojille, ja opetti minulle kotiviinin teon. Toinen Raakel, jonka silmiin uppoan, ne ovat niin kauniin ystävälliset. Kolmas Raakel, joka runoilee ja loihtee uskomattoman kauniita lauseita lauluihinsa. Paikkakunnallani on eläkeläisryhmä, kaupungin eläkeläiset ’Raakel’. Tuolla papereitteni joukossa odottaa jäsenmaksu ensi vuodelle. Nämäkin Raakelit ovat matkalla aina johonkin uuteen. Muutokseen.

Mutta Raakel-nimi ei tarkoita ’muutosta’. Se tulee hepreankielestä ja tarkoittaa ’lammasta’. Eihän!
Kaikki tuntemani Raakelit ovat olleet sisukkaita ja eteviä naisia, ei mitään lampaita. Vaikka lammas-eläinhän on aivan ihana ja se voi symboloida aivan muuta kuin tyhmä tai kiltti. 

Tässä Raakel Pistemaan kaunis laulu Enkeli lapseni. 




5 kommenttia:

  1. Ihania lapasia. Mummoni teki samalla mallilla kun oli lapsi. Kirppareilta olen ostellut vastaavia. Itse en osaa kuin perusmallin.
    Joulu siivoukset minulla myös edessä ja pientä koristelua. Joulun tunnelma syntyy minulle siitä , että edes kerran kymmenessä vuodessa saa olla kotona perheen kanssa. Hössöttää en enää jaksa!
    Suursiivouksen pidän keväällä kun kevät tuulet puhaltaa ja ennen puutarha hommien alkua.
    Itsekuri onkin vaikea asia..samoin itsehillintä.
    Joskus pitää henkäistä ja laskea kymmeneen..
    Oho, tulipas pitkä kommentti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taina, teet viisaasti kun jätät turhan. Yhteinen perheaika on tärkeintä! Itsehillintää siinäkin, ettei siivoa hullun lailla ja väsytä turhaan itseä.
      Minähän olen nyt eläkkeellä ja on aikaa vaikka siivotakin. Mutta monta muuta tärkeämpää asiaa on.

      Poista
  2. Kauniita lahjoja olet tehnyt. Meille tuli koko perheen iloksi koiranpentu, joten lahjamme taitavat olla siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mikä ihana lahja!!! Minäkin sain tänään ihanan joululahjan. Sain sähköasennuksen lahjaksi eräältä sukulaispojalta. Yhdessä remonttihuoneessa on nyt sähköt ja voi jatkaa sisustamista hyvässä valossa.

      Poista
  3. Kauniita neuleita! Nykypäivänä itsehillintää tarvitaan kaiken krääsän keskellä:)

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!